Sivut

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tauko ja sen syyt


  (Tämä sama postaus menee molempiin blogeihin, koska jotku lukee vaan lemmikkiblogia ja toisin päin =))

  Eli kuten olette varmaan huomanneet, blogeissa on ollut aivan hiiskutin pitkä hilijaasuus. Johtuu siitä, että ensin minulla oli joku kauhea kiirekausi (on kyllä vähän edelleen..), juoksin kuta kuinkin suoraan pisteestä A suoraan pisteeseen C ja vähän kaikkea jäi välistä. Sitten koneemme otti ja pimahti.

  Blogger tukee seuraavia selaimia: Chrome, Explorer, Firefox ja Safari. Viimeisimmällä tosin ei blogger toimi meidän käyttöjärjestelmällä. Koneen pimahtamisen jälkeen Firefox ja Chrome eivät toimi ollenkaan. Explorerissa taas on uutisoitu olevan joku turvallisuusriski, joten eipä tuotakaan uskalla avata. Ainoa omalla koneellani toimiva selain on siis Opera, joka taas ei sovi yhteen bloggerin kanssa. Ymmärrätte varmaan ettei tässä tilanteessa saa kirveelläkään postausta tehtyä, vaikka aikaa, inspiraatiota ja materiaalia olisi =D

  Tätä informaatiopostausta teen nyt isän koneella, mutta tällä en saa tehtyä mitään kunnollista tekstiä kun kaikki kuvat ja kaikki on omalla koneella, enkä muutenkaan edes viitsisi vallata tätä yhtään enempää. Minun tänne lataamani jutut kun vievät varmaan jo puolet koko koneen muistitilasta, eikä tämä edes ole miun kone vaan tosiaan isän oma.. >_<

  Toivotaan että tämä vauhti tästä vähä tasaantuis ja oma kone saatais kuntoon, että pääsen taas blogeja päivittämään kunnolla! n_n