Tervehdys pitkästä aikaa! Tämä postaus tulee sisältämään lumisia kuvia, vaikka banneri ja blogin ulkoasu muutenkin elävät vielä jotain ihan muuta kuin talvea. Sen yhden ainoan kerran kun olen tässä lumimaisemaan päässyt kuvaamaan (olen ollut lähestulkoon kävelemättä reilut pari viikkoa, jalka ollut jokseenkin hajalla) yritin kyllä saada uutta banneria, mutten onnistunut siinä. Siispä pärjäillään tuon kanssa nyt, ellen keksi soveltaa jotain. Luntakaan ei enää ole, eikä kuvausmahdollisuuksiakaan juurikaan. Otsikko tuli juuri tästä; lähden pimeässä kouluun, olen valoisan ajan siellä ja tulen pimeässä kotiin. Henkilökohtaisesti en valoa kaipaa niinkään, mutta kamera kylläkin. Ja itse asissa myös Neca, luulisin, sillä se ei oikein pidä pimeydestä. Pelkääkin välillä, jossei ole edes minkään sortin katuvaloja lähettyvillä.
Koiraotus on nyt asustellut pidempäänkin täällä minun luonani, marraskuusta lähtien jo. Välissä oli vain se parin viikon tauko, sen ajan se oli isän luona kun en voinut sitä lenkittää. Yllättävän hyvin se on pärjännyt, myös yksinolo kotona onnistuu hienosti sen aikaa kun olen koulussa. Necaa on pitkään aiemmin vaivannut stressi ja arkuus, mutta täällä ollessaan se on alkanut vaikuttaa rennommalta ja vähän rohkeammaltakin. Olen ahkerasti yrittänyt Necsua nyt sosiaalistaa lisää ja antaa sille jatkuvasti pieniä tehtäviä joissa onnistuminen kasvattaisi sen itsevarmuutta. Ilmeisesti tämä on auttanut. Lisäksi olen vihdoin saanut tilaisuuden opettaa sen esimerkiksi kulkemaan ovista vasta minun jälkeeni ja odottamaan rauhassa kotiin tullessani, että ehdin tervehtiä sitä. Varsinkin jälkimmäisessä oppi on mennyt nopeasti perille, tällä viikolla se on molempina päivinä asettunut omatoimisesti makuulleen kun avaan oven ja odottanut siinä tervehtimisvuoroaan. Makaamaan en sitä siis ole opettanut tuossa tilanteessa, se on itse päättänyt toimia näin.
Tänään aamulla Neca yllätti minut oikein kunnolla. Olimme juuri tulleet lenkiltä, enkä ollut huomannut koiran kuraantuneen. Menin kuitenkin suihkutilaan putsaamaan kenkiäni, jotka olivat muuttuneet mustista ruskeiksi jo eilen iltalenkillä. Olen monesti joutunut pesemään Necan tuossa samassa paikassa lenkkien jälkeen, eikä se ainakaan varsinaisesti ole ilahtunut asiasta. Nyt se kuitenkin tassutteli avoimesta ovesta sisään suoraan suihkutilan puolelle ja jäi seisomaan siihen, mihin sen yleensä käsken pestäväksi. Otus katsoi minua sen näköisenä kuin olisi sanonut että hei, peses nyt mutkin ku mä olen ihan märkä ja kurainen! Se siis itse päätti, että nyt pitää muutes päästä pesulle, hänen turkkinsa on likainen. Ovi oli yhä auki, eikä koira silti kertaakaan yrittänyt pesun ja kuivauksen aikana lähteä minnekään. Ehkä se on hoksannut, että kuiva ja puhdas turkki on loppujen lopuksi kuitenkin mieluisampi.
Kissoistakin vielä sen verran uutta, että siirsin niiden ruokakupit tänään vaivihkaa ihan vierekkäin. Kummallakin on oma alustansa, jossa on kaksi paikkaa kupeille. Aiemmin niiden kupit ovat olleet ihan vastakkaisilla reunoilla, nyt ne ovat tosiaan lähempänä toisiaan. Jospa katitkin alkaisivat sietää toisen olemassaoloa vähän paremmin. Tai no lähinnä Bisse, Sheballa ei ole asian kanssa ongelmia.
Tuonne pellolle minä menen!
... Jaksaisiko lähteä luomalle asti? Älä mene, se on jäässä ja pääset siitä yli tielle päin!
Kyllähän sitä tästäkin kelpaa maisemia katsella.
Lentävä koira!
Plus sitten pieni ekstra, eräistä kuvista tekemäni gif:
"Piru viäköhön ku tää erämaas ikinä tiärä millon joku yhtäkkii hyäkkää!"
