Tulvavesillä

   Etelä-Pohjanmaan tulvista toitotetaan keväisin mediassa kyllästymiseen asti, joskin viime päivinä tahti näyttää vähän rauhoittuneen. Nyt on lienee siis meidän vuoromme raportoida lähipellon tulvista. Kävimme Necan kanssa ne katsastamassa ja muutenkin pelloilla seikkailemassa.

   Tuo elukka lienee laihtunut taas normaaleihin mittoihinsa. Lähinnä siksi että kyseessä on jonkin sortin syömishäiriön omistava koira, ja tällä hetkellä sillä on anorektikkokausi menossa. Ei syö. Päiväkausiin. Sitten syö vähän. Ja paastoaa taas. Kummallinen tapaus se on, mutta kai se ite sitten tietää parhaiten millon sopii syödä, ainakin omasta mielestään.

Jokin odottaa kaukaisuudessa.

Matkaanlähtö salaman lailla.

Keskellä vettä keskellä ei-mitään.

Miltä vesi haisee?

Kohti uusia rantoja!

Ei tää kylmää ole.

Hey there! Veden alla on toinen maailma.

Laineita ja myrskyä siellä missä koira kulkee.

Maan, taivaan ja meren tulvalammikon sotasankari! Kuvan kumma nimi
tuli tästä kappaleesta, jossa lauletaan "riku to sora to umi no yuusha".
Umi tosin tarkoittaa siis merta, mutta sellaista ei nyt ollut saatavilla.

Matkalla jonnekin? Matkalla horisonttiin?

Ei, takaisin takaisin. Ei lähdetä enää kauas.

Mennään kotiin, et sä pysyisi perässä ja mun tulis ikävä.

Kuvatarina: Etsivä ei löydä

   Neca ja Sheba ovat viime vuoden vaikeuksien jälkeen tainneet oppia sen yhteisen kielen. Ainakin joskus kommunikointi luonnistuu, kuten tässä tarinassa. Se ei silti tarkoita, että yhteinen metsälenkki onnistuisi - tai no lenkille voivat lähteä yhtäaikaa mutta siitä, kuljetaanko yhdessä, tulee erimielisyyksiä. Tämä on tarina kaksikon tavallisesta metsäretkestä - yhdessä ja erikseen. Mukaan mahtuu kulttuurishokki, päätöntä juoksentelua ja toivotonta lenkkiseuran etsintää!

Neca: Hei kissa! Just sä! Mihin me ollaan menos?

Sheba: Ai miten niin me? Sinua ei ole kutsuttu.

Neca: ...  No hei kato nyt kuiteskin, näytän sulle jotain hienoa!

Sheba: *syvä huokaus* No mitä?

Neca: Kato kato nyt tarkasti. Tää on meidän koirien suurta hupia...

Neca: .. syödään LUNTA!

Sheba: Ei IKINÄ! Minä en vajoa niin alas että popsisin likaista lunta!

Sheba lähtee järkyttyneenä pois.

Neca: Nyt se jätti mut iiihan yksin ;__;  (Neca hei, kuvaaja on paikalla!)

Samaan aikaan toisaalla...
Sheba: Ah, ihana rauha. Eikä yhtään koiraa!

Tuolla jossain Neca piristyy jälleen...
Neca: Mutta hei, voinhan mä etsiä sen kissan n_n

Neca: Sheeebaaa! Missäs majailet?

Sheba: Voi ei, rauhani on mennyttä ._.'

Neca: Kissa hoi!
Sheba: Se ei huomaa o_o

Sheba: Haha, sinne se meni!

Sheba: Nyt minäkin voin jatkaa päiväkävelyäni rauhassa. Toivottavasti
se koiraeläin ei ihan heti hoksaa tulla takaisin.

Sheba: Jos hiivin ensin ihan hiljaa, ehkä se ei löydä minua...

*Taps* Sheba pysähtyy.

Sheba: Ihan kuin olisin kuullut jotain...
Neca: *huutelee jossain kaukana* Kissakissakissa! Missä kissa!
Löydän sinut vielä!!

Neca: Hehehe, se meni tänne päin, mokoma ketku!

Sheba: Taivas varjelkoon, sieltä se taas syöksyy -.-

Sheba: Mutta minäpäs olen fiksu kissa ja menen tänne näin.
Tiedän parikin hyvää piilopaikkaa tällä suunnalla.

Hetken kuluttua...
Sheba: Kas niin, tästä sopii tarkkailla tilannetta.

Neca: Hei katti! Mä löysin sun jäljet! 8)

Sheba: Selvä se, muttet löydä minua. Varsinainen piiloni on nimittäin täällä!

Sheba: Olen tosi hyvä maastoutumaan, mutta sitä tuo hurtta ei tiedä.

Neca: ??  Se kissa.. katosi :o
Hyvä on, Sheba, mä meen kotiin!

Kissa hiipii takaisin puunrungolle kun Neca on lähtenyt.
Sheba: Mjeh mjeh, se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa! *myhämyhä*

"On siinä vähä koiria"

Huomio! Darilla on ollut tänään syntymäpäivä! Lisäilen varmaan piakkoin 

kaikkien elukoiden juhlapäivät niiden tietoihin, pitäkääs silmät auki ;)

   Otsikkona toimivan lauseen totesi isäni katsellessaan pihalle pystytettyä viritelmää. Löysin nimittäin vessan hyllyltä (monitoimivarasto kun on) pienen sievän kelan - puutarhaflexin. Eli siis flexi-talutin, jota ei pidetäkään kädessä vaan se kiinnitetään seinään tai muuhun vastaavaan, ja koira saa oleilla pihassa remmin päässä. Kätevä kapistus! Kelautuvana tämä ei myöskään sotkeudu koiran tassuihin, toisin kuin tavallinen vaijeri.

  Minua on pitkään ärsyttänyt se, että pihassa on ollut vain yksi pitkä naru koiria varten. Näin ollen toinen ajokoira on joutunut kateellisena seuraamaan häkistä, kun toinen taas saa juoksennella pihassa. Tähän tuli nyt muutos. Puutarhaflexiä tosin ei kiinnitetty seinään, vaan väliaikaisratkaisuna rekkaan... Lisäksi naru on melko lyhyt tuohon toiseen vaijeriin verrattuna. Flexiin kiinnitetty Dari-parka siis tunsi olonsa välillä vähän yksinäiseksi kun ei päässyt Venlan ja sen luona pyörivän Necan luo. Noh, pääsi sentään emännän syliin eikä haukkunutkaan, vaikka Venlakin sai tassutella häkin ulkopuolella. Häkkiin yksin jätetty Darreli kun tuppaa ulisemaan surkeana.

   Ihmiset tuntuvat arvostavan isoja kuvia, siispä siinähän niitä nyt olis!

   Pääsin tässä ensimmäistä kertaa eläessäni leikkaamaan koiran kynsiäkin. Harjoittelukappaleena toimi se vaikein mahdollinen, eli Venla. Isä valitteli sen kynsien pituutta ja sitä, ettei niitä kukaan ole koskaan saanut leikattua. Istuskelin juuri koiranhäkissä Venla vierelläni, nostin tyynesti sen tassun syliini ja käskin antaa sakset. Kynsisakset tuli, mutta leikkaaminen ei mennytkään ihan niin kuin olin kuvitellut. Koira nimittäin halusi pitää käpälänsä maassa. Onneksi se seisoi sen verran paikallaan että sain napsittua kynsiä lyhyemmiksi.
  Venluska sai operaatiosta palkaksi namikasan (huolimatta siitä että sain välillä kävellä sen perässä pitkin häkkiä ja odottaa, että se pysähtyy...) ja minusta taisi tulla virallinen koirankynsienleikkaaja tässä huushollissa. Arvelinkin että otus luottaisi minuun tässäkin asiassa. Jostain syystä se tuntuu tottelevan minua parhaiten. Kummallista, kun ottaa huomioon että olen ollut aktiivisesti mukana sen elämässä vasta nelisen vuotta.

   En tiedä huomaako sitä kuvista, mutta Neca on lihonut. Isän mukaan "se on niin hyvä syömään" että pitäähän sitä antaa ruokaa kun toinen kerjää. Voi hyvää päivää. Onneksi koira pikemminkin oli hyvä syömään, nyt se paastoaa taas ihan itse ja liikkuu entiseen malliin, joten paino on pudonnut ainakin jonkun verran. Pahimmillaan se painoi 23kg (jaksoin silti vielä nostaa sen!), kun bordercollien normaalipaino on noin 14-20kg - urokset tietysti niitä painavimpia, eivät suinkaan tuollaiset sirot pikku nartut.
   Paksusta turkistakin on se hyöty että koira näyttää lähinnä pörröiseltä, ei niinkään pulskalta. Mutta pulska se nimenomaan on.