"On siinä vähä koiria"

Huomio! Darilla on ollut tänään syntymäpäivä! Lisäilen varmaan piakkoin 

kaikkien elukoiden juhlapäivät niiden tietoihin, pitäkääs silmät auki ;)

   Otsikkona toimivan lauseen totesi isäni katsellessaan pihalle pystytettyä viritelmää. Löysin nimittäin vessan hyllyltä (monitoimivarasto kun on) pienen sievän kelan - puutarhaflexin. Eli siis flexi-talutin, jota ei pidetäkään kädessä vaan se kiinnitetään seinään tai muuhun vastaavaan, ja koira saa oleilla pihassa remmin päässä. Kätevä kapistus! Kelautuvana tämä ei myöskään sotkeudu koiran tassuihin, toisin kuin tavallinen vaijeri.

  Minua on pitkään ärsyttänyt se, että pihassa on ollut vain yksi pitkä naru koiria varten. Näin ollen toinen ajokoira on joutunut kateellisena seuraamaan häkistä, kun toinen taas saa juoksennella pihassa. Tähän tuli nyt muutos. Puutarhaflexiä tosin ei kiinnitetty seinään, vaan väliaikaisratkaisuna rekkaan... Lisäksi naru on melko lyhyt tuohon toiseen vaijeriin verrattuna. Flexiin kiinnitetty Dari-parka siis tunsi olonsa välillä vähän yksinäiseksi kun ei päässyt Venlan ja sen luona pyörivän Necan luo. Noh, pääsi sentään emännän syliin eikä haukkunutkaan, vaikka Venlakin sai tassutella häkin ulkopuolella. Häkkiin yksin jätetty Darreli kun tuppaa ulisemaan surkeana.

   Ihmiset tuntuvat arvostavan isoja kuvia, siispä siinähän niitä nyt olis!

   Pääsin tässä ensimmäistä kertaa eläessäni leikkaamaan koiran kynsiäkin. Harjoittelukappaleena toimi se vaikein mahdollinen, eli Venla. Isä valitteli sen kynsien pituutta ja sitä, ettei niitä kukaan ole koskaan saanut leikattua. Istuskelin juuri koiranhäkissä Venla vierelläni, nostin tyynesti sen tassun syliini ja käskin antaa sakset. Kynsisakset tuli, mutta leikkaaminen ei mennytkään ihan niin kuin olin kuvitellut. Koira nimittäin halusi pitää käpälänsä maassa. Onneksi se seisoi sen verran paikallaan että sain napsittua kynsiä lyhyemmiksi.
  Venluska sai operaatiosta palkaksi namikasan (huolimatta siitä että sain välillä kävellä sen perässä pitkin häkkiä ja odottaa, että se pysähtyy...) ja minusta taisi tulla virallinen koirankynsienleikkaaja tässä huushollissa. Arvelinkin että otus luottaisi minuun tässäkin asiassa. Jostain syystä se tuntuu tottelevan minua parhaiten. Kummallista, kun ottaa huomioon että olen ollut aktiivisesti mukana sen elämässä vasta nelisen vuotta.

   En tiedä huomaako sitä kuvista, mutta Neca on lihonut. Isän mukaan "se on niin hyvä syömään" että pitäähän sitä antaa ruokaa kun toinen kerjää. Voi hyvää päivää. Onneksi koira pikemminkin oli hyvä syömään, nyt se paastoaa taas ihan itse ja liikkuu entiseen malliin, joten paino on pudonnut ainakin jonkun verran. Pahimmillaan se painoi 23kg (jaksoin silti vielä nostaa sen!), kun bordercollien normaalipaino on noin 14-20kg - urokset tietysti niitä painavimpia, eivät suinkaan tuollaiset sirot pikku nartut.
   Paksusta turkistakin on se hyöty että koira näyttää lähinnä pörröiseltä, ei niinkään pulskalta. Mutta pulska se nimenomaan on.