Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Missen tolppaleikkejä




   Sain bissekissan kerrankin kunnolla kameran eteen kiipeilemään. Tuo laiskamato harvemmin mitään erikoista puuhaa, elelee vain tylsästi korissaan. Sama koskee oikeastaan myös Shebaa, toki molempiin saa elämää kunhan jaksaa itse aktivoida niitä. Neca on oikeastaan eläimistämme ainoa, josta löytyisi joka postaukseen jotain kerrottavaa, se kun on aina häärämässä jotain eikä pysy sekuntiakaan paikallaan. Joka tapauksessa, nauttikaa maailman ärsyttävimmän katin leikkihetkestä:












    Nykyinen tolppamme tuskin tulee kauaa tuossa olemaan, sen verran raihnainen kapistus on ja varmaan hajoaa pian. Keikkuu ja natisee eikä pysy kasassa. Tätä varten olen kehitellyt melkoisen suunnitelman kissoille - kiipeilyteline, joka on täysin varmasti huojumaton. Sen kannattelevina osina kun ei ole huteria pötkylöitä, vaan puusta tehtyjä "laatikoita". Osaan näistä palikoista pääse sisälle, osa on vain korkeutta antamassa. Lisäksi siihen tulee kaksi "polkua" sekä raapimislauta. Kaava tuossa alla, tosin sillä lisäyksellä että kakkoskerroksen umpinainen palikka olisi myös tarkoitus päällystää tolppanarulla. Värit kuvaavat vain kerroksia, ei siitä tuon väristä tule. Tein tämän kaavan upeasti paintilla (ja laatu on sen mukainen..) isälleni, jonka vastuulla on härpäkkeen toteutus. Tulostettuun versioon on tehty vielä selkeyttäviä merkintöjä, esimerkiksi aukot on numeroitu, valitettavasti te saitte nyt tämän epäselvän version katsottavaksi =/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!