Sivut

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kuukauden sekalainen kuvagalleria


    Ettei jää ihan postaamatta tässä kuussa! Mitään kovin erikoista ei olla puuhailtu ja jostain syystä kameraa ei ole tullut pidettyä mukana kovin paljoa. Eläinlääkärissä käytiin, Sheban kontrolli ja Necan kuvaukset. Kissapoika sai tuomiokseen syödä tarkasti määrättyä erikoisruokavaliota ja luultavasti lääkitystäkin koko loppuelämänsä, mikä on herkkupaloja ja erilaisia makuja rakastavalle otukselle tietysti kova paikka. Mutta onpahan ainakin paremmat mahdollisuudet pysyä terveenä. Necan kuvien viralliset tulokset eivät ole vielä tulleet. Eläinlääkäri kuitenkin arvioi että kaikki täysin kunnossa, joskin tuon lantio on vino. Se ei tosin haittaa menoa mitenkään, kun ei ole tähänkään asti haitannut. Pitikö tässäkin asiassa sitten taas tulla emäntäänsä, nimimerkillä skolioosiselkäinen vinolantioinen koiranomistaja. Necalla ei sentään skolioosia ole, se nyt vielä olisikin puuttunut... :'D
    Neca oli myös uudestaan hetken ripuli- ja oksenteluvaivainen, mutta se saatiin lopulta kuriin juurikin koirien ripulointia rauhoittamaan suunnitellulla ruokintakuurilla. Tällä hetkellä laumassa kaikki hyvin, koirien kynsiä vain pitäisi leikata. Siinäpä taas yksi operaatio. Mutta nyt, saatte katsella - kuten otsikko sanookin - sekalaisia kuvia toukokuun varrelta! Kuvat ovat satunnaisia otoksia, joten laatu ei välttämättä ole sitä parasta, mutta pääsettepähän taas kurkkaamaan "posetuskuvien" taakse. Harmikseni näitä on vain viisi, mutta eiköhän me pärjätä. Bissestä olisi kuvia, mutta säästän niitä erääseen toiseen postaukseen, johon olisi tarkoitus koota kissaneidistä enemmänkin kuvamateriaalia.



Neca höpsösti sohvalla. 

Sheba rullasti tuolilla. 

Okei tämä on posetuskuva. Hellepäiväinen Neca edustaa.

Ihan järkyttävän hytky kuva, mutta pakko laittaa, koska Hanskin koira Pörrö on niin suloinen! Yhden Necan pentuaikana tehdyn yhteislenkin lisäksi ollaan tavattu tätä koiraotusta nyt kaksi kertaa, kyllä ne jotenkuten sietävät toisiaan. Ja kuten näkyy, asettuvat myös saman ihmisen luo rapsuteltaviksi. Kuvassa esiintyy siis koirien piirittämän Eericin raajoja :'D

... Ja sitten meidän ajokoirat. Katsokaa nyt noita surkunaamoja! Miten näitä on tarkoitus kuvata, kun ne näyttävät aina tuolta? Ja vielä häkistä katseleva surusilmäinen koira... Kauhean näköistä. Mutta älkää huoliko, sekä Neca että minä pidämme huolta niiden kesäaktivoinnista!

    Otin muuten otusten sivut takaisin luonnoksiksi, sillä päivitän ne oikein kunnolla. Tulevat takaisin sitten, kun saan urakan valmiiksi. Sitten joskus. Kielikurssin jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!