Lauma ja vuosi 2013

    Ihan vain tsekkaus siihen, mitä vuoteemme on kuulunut; muistelua ja julkaisemattomia kuvia. Kuvat ovat satunnaisia otoksia arjen keskeltä ja valottavat kenties meidän perus elämänmenoa vähän lisää. Tämä postaus sisältää vain vuoden tarkastelua kuukausi kerrallaan. Vuoden alussa tekemäni tavoitelistan katsastus sekä uudet tavoitteet tulevat omaan, erilliseen postaukseen. Varautukaa kuitenkin siihen, että varsinkin tästä tulee pitkä!

Tammikuu

Neca ja lempiharrastus - hengityshuurujen jahtaaminen. 

Misse-neiti ottaa rennosti keskellä lattiaa.

    Tammikuu oli varsin hiljainen kuukausi meidän osaltamme. Ainoa tavallisesta tylsästä elelemisestä poikkeava asia lienee se, että Neca alkoi syödä enemmän ja lihoikin hieman.

Helmikuu

Bisseotus pöllöilee tyynykasan päällä. 

Sheban epätoivoinen hellyydenosoitus. Tätä näkee usein. 

Neca riehuu vieressäni sängylläni (joka oli remontin takia olohuoneessa). 

Dari meillä kotona tutustumassa löytämäänsä leluun - kissojen wubbapötkylään.

Takana Neca häntä seinää vasten liiskattuna.

Sheba ahtautuu pieneen muovirasiaan.

    Helmikuussa Sheban lapojen kohdille ilmestyi outo, karvaton läikkä. Siitä päästiin eroon antibiooteilla ja ruokavalion muutoksella. Kissoille ostettiin tuolloin Brit Caren ruokaa, joka on erityisesti tarkoitettu allergiaherkille kissoille. Suurin piirtein tässä samassa on sitten pysytty, eikä Sheba ole enää kaljuuntunut.

    Necalle tehtiin mahtilöytö Mustin ja Mirrin leluosastolta; Skinneez-kettu, vinkuotus jossa ei ole täytettä. Siitä tuli koiran lempilelu, joka itse asiassa kestikin leikeissä melkein koko loppuvuoden. Nyt tilalle on ostettu uusi, isompi ja venyvä kettu. Tämä ei kuitenkaan taida korvata sitä vanhaa ja rakkainta.

Maaliskuu

Elegantti Misse ja hattu. 

Sheba näkee vaivaa Activia-jogurttia saadakseen.

... Jogurtti maistuu molemmille kissoille! 

Tässä yksi Sheban lempipuuhista. Se tykkää seurata keppiä, kun sellaista kuljettaa ilmassa. 

"Aagh, tää keppi kääntyy!"

    Myöskin melko hiljainen kuukausi. Sheba löysi uuden lempiharrastuksen keppien seuraamisesta - ei siis pyydystämisestä niinkään, vaan nimenomaan seuraamisesta. Lisäksi kissamme rakastuivat jogurttiin.

Huhtikuu

Hanki kantaa, ei kanna, kantaa, ei... 

Misse edustaa.

    Tässä kuussa ulkoiltiin useamman laumalaisen porukoilla vähän tavallista enemmän, sekä tutkittiin Necan kanssa tulvavesiä. Neca lihoi aivan valtavaksi ja laihtui saman tien takaisin entisiin mittoihinsa. Sen kanssa harjoiteltiin myös paljon ketteryyttä ja tasapainoa esimerkiksi puupinojen avulla.

Toukokuu

Häntä. Mitä muuta tähän voi sanoa? 

Neca poseeraa uusissa lenkkimaastoissamme.  

Sheba leikkii wubbapötköllä vähän omaperäisesti.

    Toukokuussa uskaltauduin viemään Necan täällä meillä päin pururadoilla ja muilla reiteillä varustettuun metsään juoksentelemaan vapaana. Otus käyttäytyi siellä yllättävän hyvin, tullen aina kutsusta luokse jos vaikkapa vastaantulijoita ilmestyi näköpiiriin. Tästä paikasta on tullut yksi suosikkikohteistamme, jos jollekin pidemmälle lenkille ollaan lähdössä.

    Sheban kanssa harjoiteltiin ahkerasti agilitya ja Necaa alettiin kuljettaa mätsäreissä pikkuhiljaa enemmän.

Kesäkuu

 Kesäpäivä tuolia pukkivan misseotuksen kanssa.

Emäntänsä sängylle peittojen kera piiloutunut, ukkosta pelkäävä ja pelosta läähättävä Neca.

    Kesä oli Necalle kauheaa aikaa monien ukkostensa takia. Koira pelkää niitä (kuten muitakin kovia ääniä) ja läähättää ja kuolaa aivan hädissään. Onneksi ukkospäivien lomassa ehdittiin ulkoilla paljon ja nauttia aurinkoisista säistä. Uusia harjoittelumahdollisuuksiakin löydettiin taas renkaan ja lavapinon muodossa. Juurikin kesäkuussa treenattiin taas paljon näitä hauskoja ninja- / taistelutaitoja. Neca tykkää kovasti vähän erilaisesta, haastavammasta tekemisestä.

Heinäkuu

Yksi aiemmin julkaisematon leikkikuva penskan kanssa. 

Neca tykkää kukista.

    Heinäkuussa Neca tutustui naapurissa hetken asuneeseen pentuun ja pääsi pari kertaa leikkimäänkin sen kanssa. Nämä naapurit kuitenkin muuttivat pian koiran ottamisen jälkeen pois ja Necsu jäi jälleen ilman leikkikaveria.

    Muutoin tämä kuukausi sujuikin aika hiljaisissa merkeissä - lukuunottamatta Necan ensimmäistä virallista näyttelyä! Se meni aivan loistavasti ja aiheutti kovan kehäinnostuksen ainakin minulle jossei koirallekin. Näyttelyreissulla Neca pääsi jälleen tutustumaan mereen ja kävelemään mm. venelaiturilla.

    Heinäkuussa tuli myös tasan vuosi Netan kuolemasta. En oikein osaa suhtautua asiaan, sillä toisaalta siitä tuntuu olevan ikuisuus - ja toisaalta tuntuu siltä, että juuri äskenhän Netsu vielä oli kanssamme. Olen saanut huomata olevani niitä ihmisiä, joille uusi lemmikki olisi paras keino toipumiseen yhden rakkaan kuoltua (tietenkin riittävän pitkän suruajan jälkeen vasta). Valitettavasti minulla ei ole tässä huushollissa valtaa asiaan, joten en ole vieläkään päässyt eroon tyhjästä olosta sisimmässäni.

Elokuu

Sheban vampyyrihampaat. 

Pörröinen. 

Yritys ottaa Necasta edustuskuvia.

    Elokuussa Neca kävi paljon uimassa, yhdessä mätsärissä ja Sheba kasvatti muhkean turkin. Ajattelimme ensin sen johtuvan aikuistumisesta tai jotain, mutta sitten tajusimme sen olleen paljon ulkona myöhäänkin, kylmenevissä illoissa. Se oli siis sittenkin talviturkki, kissa vain ulkoili enemmän kuin aiempina syksyinä! Myöhemmin, ulkoilukauden päätyttyä kissojen osalta, tuo karva putosi pois valtavina möykkyinä.
    Löysin myös pentukuvia Necasta isän koneelta. Onneksi ehdin pelastaa parhaat blogin puolelle, sillä melko pian koko kone hajosi ja loput kuvat menivät sen mukana.

Syyskuu

Sheban turkki se vaan kasvoi. 

Neca ja rusetti. 

    Blogin suhteen hiljaiseloa. Syyskuussa Neca vietti melko paljon aikaa meillä. Silloin aloin myös tosissani huolestua sen arkuudesta ja stressaantuneisuudesta. Yritin löytää niille syytä ja ryhdyin miettimään, mitä sille voisi tehdä. Neuvojen ja vinkkien etsiminen oli melkoisen hankalaa, eikä vielä päästy oikeastaan mihinkään päin.

Lokakuu

Necsu tutkii jokea. 

Julkaisematon suokuva. 

Dari surusilmä ja hiekkaa nenässä.

    Lokakuussa meidän oli tarkoitus mennä Necan kanssa jälleen näyttelyyn, mutta myöhästyimme ilmoittautumisesta. Neca vietti jälleen paljon aikaa luonani ja otin asiakseni yrittää totuttaa sitä uusiin asioihin. Siispä lenkkeilimme paljon keskustan suunnalla ja kohtasimme mm. kaksi junaa. Ensimmäisellä kerralla olimme vähän turhankin lähellä rataa ja koira pelästyi kovasti. Toisen kolistellessa ohitse olimme ehtineet vähän kauemmas ja tällä kertaa Neca istui melko rauhallisesti katselemassa.

Marraskuu

Harvinainen yhteinen torkkuhetki. 

Venla istumassa hassusti. 

Neca matkalla Ouluun. Se tahtoisi viereeni takapenkille...

Miettikää muuten, miten epätasapainoiselta se näyttäisi ilman toista korvaa!

    Marraskuussakaan en ehtinyt bloggailla. Tässä kuussa treenattiin agilitya kaikkien koirien kanssa omassa pihassa. Isä epäili kovasti Venlan kykyjä, mutta erehtyi koirastaan jälleen; Venla on vain kouluttamaton, ei tyhmä. Pohjimmiltaan koiravanhus on fiksu ja yhteistyöhaluinen sekä yllättävän nopea oppimaan, sen minä olen sen kanssa toimiessani huomannut. En ottanut sen kanssa muita esteitä kuin hyppyjä, mutta niissä sujuivatkin sitten melko hankalatkin kuviot vain parin koulutustuokion jälkeen. Hihnassa ajokoiria täytyy valitettavasti pitää, mikä hankaloittaa varsinkin juuri agilitya paljon.
    Neca matkusti kanssamme Ouluun (minä lähdin siis sinne Chibiconiin) ja yöpyi ensimmäistä kertaa eläessään muualla kuin kotona tai asuntoautossa. Majoituimme kivassa pikku motellissa. Otus pärjäili siellä ihan hyvin, mitä nyt oli vähän hämmentynyt ja oksensi yöllä. Matkapahoinvointia?

Joulukuu

Sheba ilmeilee emäntänsä radion vieressä. 

Ja kyllä, radiollani on rusetti. Vieläkö minut otetaan vakavasti? Jos otetaan, kerrottakoon,

että kellollanikin on rusetti!

Neca juoksentelee pellolla. Tätäkin näkee erittäin usein. 

Misse ihmettelee kuusta. 

Sheba tahtoisi leikkiä kynttilöiden johdolla. 

Sillä aikaa, kun äitee koristelee kuusta, Sheba pyrkii syömään sen.

    Vuoden loppua kohden löysin yhä enemmän tietoa siitä, miten Necan kanssa kannattaisi toimia. Sosiaalistusta ja selkeämpiä sääntöjä. Tämän on todettu toimivan. Yritän pitää koiraa enemmän täällä itselläni, nyt se on ollut paljon isän luona ja takapakkia on tullut vähän. Mutta vain vähän.
    Koira on kuitenkin yllättänyt minut useaan otteeseen, myös silloin kun se antoi pikkutytön silittää itseään iltalenkillä. Tuo kun pelkää lapsia kuollakseen, mutta istui silti suhteellisen rauhallisena vieressäni tytön paijatessa sitä. Ehkä tuo vielä oppii, ettei muksuissa yleensä ole mitään pelkäämisen aihetta. Joulukuussa ollaan Necan kanssa harjoiteltu myös kosketuskeppiä, jonka avulla olisi tulevaisuudessa tarkoitus totuttaa sitä pelottaviin asioihin ja tilanteisiin.
    Joululahjoja taisivat saada lähinnä vain kissat, koirille sitten jotain herkkuja. Sheba ja bisseotus saivat kumpikin pahvilaatikon, joka oli täynnä pakkausmuovia ja muovin alla muikkuja. Sheba osasi kaivaa kalat esiin, Misse sen sijaan ihastui ikihyväksi muoveihinsa ja keskittyikin lähinnä niiden järsimiseen.

    Siinäpä meidän vuosi näin randomisti tiivistettynä. Suokaa anteeksi jos tuolla on paljonkin kirjoitusvirheitä, en huomaa niitä kovin helposti - ja silmissäni vilisee kaiken tämän kirjoittamisen ja tarkistamisen jäljiltä. Vuosikatsauksen tekeminen oli itse asiassa oikein mielenkiintoista, joskin minun muistillani vähän hankalaa ja uuvuttavaa :'D

Valon kaipuu

    Tervehdys pitkästä aikaa! Tämä postaus tulee sisältämään lumisia kuvia, vaikka banneri ja blogin ulkoasu muutenkin elävät vielä jotain ihan muuta kuin talvea. Sen yhden ainoan kerran kun olen tässä lumimaisemaan päässyt kuvaamaan (olen ollut lähestulkoon kävelemättä reilut pari viikkoa, jalka ollut jokseenkin hajalla) yritin kyllä saada uutta banneria, mutten onnistunut siinä. Siispä pärjäillään tuon kanssa nyt, ellen keksi soveltaa jotain. Luntakaan ei enää ole, eikä kuvausmahdollisuuksiakaan juurikaan. Otsikko tuli juuri tästä; lähden pimeässä kouluun, olen valoisan ajan siellä ja tulen pimeässä kotiin. Henkilökohtaisesti en valoa kaipaa niinkään, mutta kamera kylläkin. Ja itse asissa myös Neca, luulisin, sillä se ei oikein pidä pimeydestä. Pelkääkin välillä, jossei ole edes minkään sortin katuvaloja lähettyvillä.

    Koiraotus on nyt asustellut pidempäänkin täällä minun luonani, marraskuusta lähtien jo. Välissä oli vain se parin viikon tauko, sen ajan se oli isän luona kun en voinut sitä lenkittää. Yllättävän hyvin se on pärjännyt, myös yksinolo kotona onnistuu hienosti sen aikaa kun olen koulussa. Necaa on pitkään aiemmin vaivannut stressi ja arkuus, mutta täällä ollessaan se on alkanut vaikuttaa rennommalta ja vähän rohkeammaltakin. Olen ahkerasti yrittänyt Necsua nyt sosiaalistaa lisää ja antaa sille jatkuvasti pieniä tehtäviä joissa onnistuminen kasvattaisi sen itsevarmuutta. Ilmeisesti tämä on auttanut. Lisäksi olen vihdoin saanut tilaisuuden opettaa sen esimerkiksi kulkemaan ovista vasta minun jälkeeni ja odottamaan rauhassa kotiin tullessani, että ehdin tervehtiä sitä. Varsinkin jälkimmäisessä oppi on mennyt nopeasti perille, tällä viikolla se on molempina päivinä asettunut omatoimisesti makuulleen kun avaan oven ja odottanut siinä tervehtimisvuoroaan. Makaamaan en sitä siis ole opettanut tuossa tilanteessa, se on itse päättänyt toimia näin.

    Tänään aamulla Neca yllätti minut oikein kunnolla. Olimme juuri tulleet lenkiltä, enkä ollut huomannut koiran kuraantuneen. Menin kuitenkin suihkutilaan putsaamaan kenkiäni, jotka olivat muuttuneet mustista ruskeiksi jo eilen iltalenkillä. Olen monesti joutunut pesemään Necan tuossa samassa paikassa lenkkien jälkeen, eikä se ainakaan varsinaisesti ole ilahtunut asiasta. Nyt se kuitenkin tassutteli avoimesta ovesta sisään suoraan suihkutilan puolelle ja jäi seisomaan siihen, mihin sen yleensä käsken pestäväksi. Otus katsoi minua sen näköisenä kuin olisi sanonut että hei, peses nyt mutkin ku mä olen ihan märkä ja kurainen! Se siis itse päätti, että nyt pitää muutes päästä pesulle, hänen turkkinsa on likainen. Ovi oli yhä auki, eikä koira silti kertaakaan yrittänyt pesun ja kuivauksen aikana lähteä minnekään. Ehkä se on hoksannut, että kuiva ja puhdas turkki on loppujen lopuksi kuitenkin mieluisampi.

    Kissoistakin vielä sen verran uutta, että siirsin niiden ruokakupit tänään vaivihkaa ihan vierekkäin. Kummallakin on oma alustansa, jossa on kaksi paikkaa kupeille. Aiemmin niiden kupit ovat olleet ihan vastakkaisilla reunoilla, nyt ne ovat tosiaan lähempänä toisiaan. Jospa katitkin alkaisivat sietää toisen olemassaoloa vähän paremmin. Tai no lähinnä Bisse, Sheballa ei ole asian kanssa ongelmia.

Tuonne pellolle minä menen! 

 ... Jaksaisiko lähteä luomalle asti? Älä mene, se on jäässä ja pääset siitä yli tielle päin!

Kyllähän sitä tästäkin kelpaa maisemia katsella. 

Lentävä koira!

Plus sitten pieni ekstra, eräistä kuvista tekemäni gif:

"Piru viäköhön ku tää erämaas ikinä tiärä millon joku yhtäkkii hyäkkää!"

Ajokoiria ja suo-Neca

    Kuvia lähinnä. Necasta olisi haaveissa tehdä agilitypostaus nyt kun sen kanssa alkaa moinen kunnolla sujua. Ohjauskäden seuraaminen on parantunut huomattavasti (niin kun jaksoin sunnuntaiaamuna ottaa sen kanssa pihassa pari harjoitusta asiasta, köh, oli taas vain minun viitsimisestäni kiinni) ja pujottelu alkaa mennä ilman ohjureita. Mutta ei tässä nyt vielä siitä enempää, katsotaan jos ensi viikolla saisin jonkun kameran taakse. Radalla ei meinaa itse saada kuvia otetuksi, vaikka pihassa se sujuukin. Ensi viikko on tosin meidän koulussa syysloma ja pari pakollista menoa täällä kotikaupungissa tietää sitä että joudun olemaan kotona melkein koko viikon. Haluaisin kovasti kyllä ehtiä agitreeneihinkin, rakastan tuota uutta rataa ja niin rakastaa Necakin!

    Tosiaan viime viikonloppuna sain yhtäkkiä päähäni kuvata noita ajokoiria jonkun verran. Olin odottanut että isä veisi ne metsälle ja saisin kuvia työskentelevistä koirista, mutta joko hän käy metsällä aina viikolla kun en ole paikalla tai sitten harrastus on jäänyt jostain syystä taka-alalle. Pitää joskus ehdottaa että pistää jomman kumman jäniksen perään ja ottaa minutkin mukaan. Varmaan ilahtuisi moisesta, minua ei turhan usein saa kaveriksi metsäreissuille. Pitäisikin ehkä vaivautua seuraksi vähän useammin... No mutta, kuviin! Venla oli tällä kertaa kuvauksellisempi, joskin ilta-aurinko ylivalottaa sen vaalean naaman aika pahasti. Varautukaa siis joka tapauksessa Venla-kuvien sarjaan sekä yhteen Dari-kuvaan.

Perus-Venla 

"Kuvaatko sä mua?" -Venla 

Haukotus-Venla 

"Putosko tonne nami?" -Venla 

Apua tulkaa joku leikkaamaan sen kynnet! *traumatisoitunut* =D

Heilahdus-Venla

Ylväs-Venla. Haaleampi kuva, koska tässä vaiheessa nuorempi kävi nuolaisemassa linssiä..

Torkuksissa-Venla 

Ja Dari vielä. Hunsvotti innostui kuvaamisesta siinä määrin, että huitoi

menemään koko ajan ympäri häkkiä sillä välin kun Venla keskittyi poseeraamiseen.

    Sitten blogin päätähdeksi nimitetyn Necan vuoro. Äitee kävi suolla poimimassa karpaloita, ja minä ja Neca lähdimme isän mukaan häntä sieltä hakemaan. Ehdin kuvatakin siellä vähäsen, en olekaan ennen kuvannut elukoita suoympäristössä. Mukavaa vaihtelua! Necakin tykkää kovasti suolla käymisestä. Juoksee innoissaan ympäriinsä ja hyppii sammalmättäiden seassa. No jaa, oikeastaan se kyllä tykkää kovasti lähes missä vain käymisestä - ja juoksee aina kun mahdollista. Olen tainnut aiemminkin mainita sen tavasta juosta iloisena, kiihtyneenä tai tylsistyneenä rinkiä näyttäen ihan pörröiseltä pallosalamalta. Suolla on avointa maastoa missä juosta, joten hopeavalkoinen pallo suorastaan liitää ympäriinsä niin ettei katse meinaa pysyä perässä!

Varmistus - onko lauma vielä kasassa?

Laukkaava koira keskellä suota 

Villieläimen veri vetää vaanimisleikkiin

Kettu. Sinivalkoinen kettu. 

Karpaloita kerää myös hän? 

Elämän riemua! Pallosalamana kiitävä olento.

"Nytkö syödään eväitä?"