Kauneusihanteita ja salaliittoja

  Kyllä vain! Kone kunnossa, kiirekausi ohi, kamera täynnä uusia kuvia - täydellinen asetelma blogipäivitystä varten =)

  Elukoita on koulutettu vähän joka ikistä jollain tapaa. Venla on oppinut antamaan tassua, Darin kanssa on hiottu paikallaoloa. Misse ja Sheba ovat hyppineet esteitä ja opetelleet kiipeämään käskystä osoitetulle tasolle istumaan. Ehkä tuosta jälkimmäisestä voi joskus olla jotain hyötyäkin.. Erikoisempia juttuja on sitten treenattu Necan kanssa. Lauman nuorimmalle mutta fiksuimmalle otukselle olen opettanut niin valokatkaisimen käyttöä, oven sulkemista, kuin myös polttopuiden lastaamista sankoon. Kaikki karvakasat ovat olleet oikein ahkeria oppilaita ja temput on menneet perille!

  Kuten jo alussa mainitsinkin, kuvia on melkoinen määrä. Jaan ne tähän ja seuraavaan postaukseen, etteivät nämä aivan älyttömän pitkiksi venähdä. Siispä otetaan näitä koira-aiheisia tähän. Ensimmäisissä, Neca-kuvissa, kylläkin esiintyy myös Sheba parissa kohtaa...

Necsu rakkaassa nojatuolissaan.

Shippan hypähtää tuolin käsinojalle nukkuvaa koiraa tutkimaan..

... ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun Neca vilkaisee sitä epäluuloisesti: Meinaatsää häätää mut tästä?

Pirteä Neca pihalla.

  Ajokoiria ei juurikaan näe, koska ne ovat joko metsällä tai edellisestä reissusta toipumassa jossain unten mailla. Eräänä lämpöisenä iltana ne kuitenkin nukkuivat molemmat ulkona, jolloin sain niistä oikein kivoja kuvia. Dari nuorempana touhusi tosin välillä jotain aivan muutakin kuin nukkui...
  Sillä on ilmeisesti ollut jokin salakavala salaliitto Necan kanssa (myös Venla oli palkattu pakotettu mukaan). Koirat yrittivät nimittäin kaivaa ihan oman kulkureittinsä häkkiin ja sieltä pois! Dari (ja pakkotyöläinen nimeltä Venla) kaivoivat häkistä päin ja Necsu teki omaa osaansa ulkopuolella. Välillä ne selvästi pitivät jotain strategiakokousta verkon läpi. Kuka sitten toimi varsinaisena työnjohtajana ja vastasi päätöksistä, eli toisin sanoen ketä tästä on syyttäminen, se on yhä mysteeri.

Väsähtäneet jänisjahtilaiset.

Venlan sikeää unta ei häiritse edes koiran päässä kävelevä kärpänen!

Kesken päiväunien rauhaa häiritsemään saapuu Neca (pääepäilty sen työnjohtajuuden suhteen). Koiraneiti komentaa isompansa töihin.

Dari on hyvä työntekijä ja tottelee heti. Venla sen sijaan.. ei suostunut heräilemään Necan sinnikkäistä yrityksistä huolimatta. Lopulta Neccu luovutti - tuo ajokoiranlaiskimus kerkiää kyllä saada huutia sitten kun sen luo pääsee uutta tunnelia pitkin.

Tunneli sisäpuolelta...

.. ylhäältä..

.. ja ulkopuolelta.

Läpi on! Aukko kasvoi niin suureksi, että Neca melkein mahtui ryömimään siitä häkkiin.

Mutta sitten isä tuli ja sabotoi koirakolmikon kovan työn tuloksen! Tämän täytyi olla varsinkin Necalle suuri järkytys - sehän oli hänen upea luomuksensa, vaikka Dari sen pääosin kaivoikin.

Darrelin ei auta kuin todeta, että tukossa on ja pysyy.

  Puhuin otsikossa myös kauneusihanteista. Kuten suurin osa varmasti tietää, koirillakin on tällaiset, vieläpä perusteellisemmat kuin ihmisillä. Koirien tapauksessa ne on ihan virallisesti kirjattu armottomaksi selostukseksi joka tunnetaan myös nimellä rotumääritelmä. Ajokoiramies-lehdessä oli juttu, jossa perehdyttiin oikein kunnolla kuvien kera siihen, miltä suomenajokoiran pään tulisi näyttää. Siispä lehti ja kamera mukaan, ja mars häkille testaamaan täyttävätkö omat koirat nuo kriteerit.

Darista sivuprofiilia. Kyllä tuo minusta oikein kelvolliselta näyttää. Venlasta en sitten saanutkaan oikein mitään irti, koska se nukkui, ja örisi jotain epämääräistä kun yritin tutkia sen pään rakennetta =D

Dari sen sijaan kiinnostui asiasta ja ryhtyi itsekin lukemaan juttua. Toivottavasti se ei nyt ala liikaa murehtia, ovatko sen korvat tarpeeksi hyvin kiertyneet!

  Tämmöstä tällä kertaa. Seuraavaan postaukseen tulee sitten enemmän juttua kissoista, esimerkiksi kuvasarja siitä, miten Sheba yritti ruokkia itse itsensä.

Tauko ja sen syyt

  (Tämä sama postaus menee molempiin blogeihin, koska jotku lukee vaan lemmikkiblogia ja toisin päin =))

  Eli kuten olette varmaan huomanneet, blogeissa on ollut aivan hiiskutin pitkä hilijaasuus. Johtuu siitä, että ensin minulla oli joku kauhea kiirekausi (on kyllä vähän edelleen..), juoksin kuta kuinkin suoraan pisteestä A suoraan pisteeseen C ja vähän kaikkea jäi välistä. Sitten koneemme otti ja pimahti.

  Blogger tukee seuraavia selaimia: Chrome, Explorer, Firefox ja Safari. Viimeisimmällä tosin ei blogger toimi meidän käyttöjärjestelmällä. Koneen pimahtamisen jälkeen Firefox ja Chrome eivät toimi ollenkaan. Explorerissa taas on uutisoitu olevan joku turvallisuusriski, joten eipä tuotakaan uskalla avata. Ainoa omalla koneellani toimiva selain on siis Opera, joka taas ei sovi yhteen bloggerin kanssa. Ymmärrätte varmaan ettei tässä tilanteessa saa kirveelläkään postausta tehtyä, vaikka aikaa, inspiraatiota ja materiaalia olisi =D

  Tätä informaatiopostausta teen nyt isän koneella, mutta tällä en saa tehtyä mitään kunnollista tekstiä kun kaikki kuvat ja kaikki on omalla koneella, enkä muutenkaan edes viitsisi vallata tätä yhtään enempää. Minun tänne lataamani jutut kun vievät varmaan jo puolet koko koneen muistitilasta, eikä tämä edes ole miun kone vaan tosiaan isän oma.. >_<

  Toivotaan että tämä vauhti tästä vähä tasaantuis ja oma kone saatais kuntoon, että pääsen taas blogeja päivittämään kunnolla! n_n

Kesäpäivän Neca-kuvailua

  Isän luona ollessani treenasin Necan kanssa ulkona ja myös kuvasin sitä kun pidimme taukoa.

Ota koppi!

   Necsulla on tosiaan ninjakoulutus tällä hetkellä menossa! Tuolien varaan tuetuilla laudoilla hyppiminen sujuu jo oikein hyvin, samoin viistoa puulevyä vasten hyppääminen ja heti takaisin ponnahtaminen. Gingasta vedän näitä ideoita, otan joitain suht helppoja liikkeitä ja mietin, miten ne saisi koiralle opetettua. Saa nyt nähdä oppiiko tuo koskaan mitään varsinaisia ninjaliikkeitä, mutta ei se mikään toivoton tapaus ole! =D
   Neca rakastaa tätä touhua, se kun on vähän kuin agilityä, mutta vaatii enemmän myös aivotyötä ja sehän tuolle rodulle sopii loistavasti. Kovin pitkiä treenejä ei voi kerralla vetää, sillä tämä on myös koiralle fyysisesti hieman agia raskaampaa.
   Pari kertaa otus on arvioinut hyppymatkan väärin ja mätkähtänyt maahan (tästä syystä on hyvä, että käyttämäni tuolit ovat matalia!). Se kuitenkin vain vilkaisi ympärilleen ja yritti käskemättä uudestaan. Sama sinnikkyys Necasta näkyi jo pikkupentuna: pihallamme oli iso hiekkakasa, jolle koira yritti kielloista huolimatta jatkuvasti kiivetä, kun vain vähänkin omistaja vilkaisi eri suuntaan. Se ei millään päässyt ylös asti, koska kasan reuna oli niin jyrkkä. Monet kerrat se luisui sieltä hiekka- ja kivivyörymän kanssa alas, mutta yritti aina uudestaan. Kerran se tuli niin kovalla vauhdilla alas, että ontui sen jälkeen. Samaa jatkui varmaan monta viikkoa, ja sinä aikana penska tietty kasvoi. Yhtenä päivänä ihmettelin, että minne se kakara katosi. Äkkäsin Necsun hiekkakasan päältä istumasta ja katsomasta minua turkki sotkussa ja hiekkaa kuonossa, mutta naamallaan ylpeä ja voitonriemuinen ilme =D

Loppukevennys: Hämmästynyt Neca

Tämän ilmeen nähtyäni en voinut olla lisäämättä tuota tekstiä!

Takaisin normaaliin..!

  Kyllä, tämä blogi palaa suruajan virkaa toimittaneelta tauoltaan! Tästä postauksesta ei nyt tule mitenkään erikoista, koska kerron vain vähän uudesta jutusta jonka opetin Necalle mökillä / isän luona, ja liitän mukaan muutaman kuvan.

  Huomasin trampoliinilla lueskellessani (en melkein ikinä pompi trampalla), että Neca yritti kovasti päästä sinne seurakseni. Se joutui venymään koko pituuteensa takajaloilla seisoessaan, mutta sai silti vain etutassunsa ja kuononta trampan reunalle. Aluksi nostin sen trampoliinille, mutta se hyppäsi pian alas, koska ei osaa olla kauaa samassa paikassa. Siispä jouduin pian nostamaan sen taas uudestaan, kun se ei päässytkään itse takaisin. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes tajusin että kyllähän tuo elukka tänne itsekin varmasti osaisi hypätä jos sen kouluttaisi. Makkaraa ja nameja joukkoon siis, tuoli trampan viereen ja koulutuksen 1. vaihe saattoi alkaa. Asetuin itse trampoliinille namipussin kanssa ja houkuttelin koiraa hyppäämään tuolin kautta luokseni. Sitten käskin sen alas vain kutsuakseni sen taas ylös.
  Kun tuolin kautta hyppääminen sujui Necsulta helposti, vaihdoin tuolin matalampaan jakkaraan. Tässä vaiheessa näytin itse mallia, koska jakkaralla koira ei mahtunut enää kokonaan seisomaan eikä se tuntunut tajuavan, ettei sen kuulukaan pysähtyä siihen.
  Jakkaravaihekin alkoi sujua kuitenkin nopeasti, joten seuraavaksi "kauttapisteeksi" päätyi pelkkä matala puulaveri. Näköjään Necan aivot on helppo huijata uskomaan, että se ei hyppää suoraan maasta, vaikka korkeuseroa ei ollut juuri nimeksikään. Maasta kun olisi ollut aivan liian pitkä hyppymatka trampalle!
  Tässä vaiheessa opetin koiran ottamaan kauempaa vauhtia (jälleen toimin itse esimerkkinä) ja raahasin sitten laverinkin pois. Lopulta Neca oppi hyppäämään ylös maanpinnan tasolta ilman mikään sortin rappusta.

  Tämä, että koirani oppi hyppäämään korkeammalle kuin on ennen uskaltanut, aiheutti sen, että ryhdyin pohtimaan voisiko sille opettaa lisääkin "ninjamaisia" taitoja... Saas nähdä mitä tuolle vielä keksin!

Tuoli, jakkara, laveri, ja lopulta ilman mitään apuvälineitä. Siitä vaan kokeilemaan, jos koiraa innostaa!

Onneksi Neca ymmärsi mistä kohtaa pitää hypätä jos ei halua törmätä verkkoon.

Neccu ja uusi, hytkyvä ulottuvuus.

Nappasin myös Shebasta tämän kuvan huomattuani, että ruokailuasento korostaa hauskasti sen turkin paksuutta. Katsokaa nyt, kuinka ohut sen kaula on, kun turkki on pannan ansiosta "liiskattuna"!

  Pienenä extrana: Terassillamme pyöri kukkamaljakon kimpussa kimalais-kärpäs-mutaatio! Mikä laji tämä nyt sitten oikeasti lienee, sitä emme ole vielä selvittäneet. Se oli iso kuin kimalainen ja raidallinenkin, mutta täysin kärpäsen muotoinen.

~ Ajasta ikuisuuteen ~

   6.5.1996 - 2.7.2012      

  

Yksi on joukosta poissa, yhden paikka kotonamme on tyhjä, yksi on siirtynyt rajan taakse. 

   Vanha Netta sairastui munuaissairauteen, joka on hyvin yleinen kissoilla. Sairaudesta ei voi parantua, eläin vain kituu kivuliaasti pois. Emme voineet katsoa kun rakas perheenjäsen kärsi. Niin raskas kuin päätös olikin, veimme Netan eilen eläinlääkäriin viimeistä kertaa. Enää se ei laittanut vastaan kun se vietiin autoon, enää se ei yrittänyt pois lääkärin pöydältä. Se vain katsoi hiljaa ja odotti.

  Lopullisen nukutusaineen nähdessäni minuun iski jonkinlainen paniikki; tämän jälkeen sitä ei saa enää koskaan takaisin. Mutta kun oikeasti rakastaa lemmikkiään, on tarpeen tullen valmis luopumaan siitä jos niin on sille parempi. Ei ole oikein pitää eläintä kärsimässä vain, koska itse ei pysty päästämään irti.

  

Jossain vaiheessa vaistosin, että pöydällä oli enää pelkkä kissan ruumis, tyhjä kuori. Netta itse oli jossain muualla. Ulos mennessäni tunsin jonkun läsnäolon, ihan kuin joku tarkkailisi. Vilkaisin taivaalle ja hymyilin haikeasti. Se on jossain tuolla ja katsoo meitä. Nyt se on terve. Nyt sen on hyvä olla.

Hautasimme Netan pensaan juurelle. Sen haudalle tulee keskelle pieni muistolaatta ja ympärille kukkapenkki. Myös sen pannassa ollut hopeinen kruunu laitetaan haudalle - on vain yksi todellinen kissakuningatar.

Netta oli kissa, jolla oli kultainen sydän ja viaton sielu. Se oli varmasti maailman kiltein ja lempein kissa, aina ihmisten tukena hädän hetkellä. Netta oli kissa, joka pystyi parantamaan särkyneen sydämen katseellaan.