Puskia ja muutoksia

    Eeppisin otsikko ikinä! Elukoita ulkoilemassa siis, olkaa hyvät. Vau miten mielikuvituksellinen aihe. 

    Mutta ensin pientä kuulumishöpinää. Neca oli meillä täällä koko viime viikon kun isä oli Lapissa kalastamassa. Sinä aikana ehdittiin mm. käydä ostosreissulla Mustissa ja Mirrissä (hakemassa hyvälaatusta ruokaa joka ei myöskään haise teolliselta kakalta = tuo syö sitä), pitää kauneudenhoitopäivä pesun ja housuvillojen leikkelyn muodossa, käydä jätskillä puistossa ja kohdata pedomies sekä kyläillä Peetalla. Koira herätti melkein joka aamu kahdeksalta lenkille ja aamiaiselle, aikainen elukka. No jaa, kissat pistää paremmaksi - niiden aamupalan aika on seitsemältä, joskin nyt siirsin ne samaan rytmiin koiran kanssa. Ihanan, todellisena koiranomistajana vietetyn viikon jälkeen oli raskasta luovuttaa Neca takaisin isälle hoidettavaksi.

    Eläimen luovuttamisesta puheen ollen, Dari on nykyään isäni koira. Virallisesti taitaa olla meidän puoliksi, mutta käytännössä annoin sen kokonaan isälle. Venla on jo vanha, karu fakta on että isä tarvitsee aikanaan uuden mettäkaverin. Daria taas eivät kiinnosta enää tokoilut, agility tai mikään sellainen - se tahtoo vain sinne metsälle. Hyvä on, menköön metsälle. Toki itsekin voisin sen kanssa joskus käydä, mutta niin aktiivinen en kyseisessä harrastuksessa ole että pitäisin mettälle haluavan mettäkoiran itselläni kun sille löytyy parempikin harrastuskaveri.

    Sitten kun vielä Missile on alusta alkaen ollut omasta tahdostaan enemmän äitini kissa kuin minun, lopputulos on se että kun aikanaan muutan omaan kotiin, mukaan lähtevätkin vain Neca ja Sheba. Miten neljä kuudesta muuttui muotoon kaksi viidestä? Kai sitä ei pienempänä osannut valita itselleen sopivia yksilöitä - "ne on kaikki niin kivoja, mä otan tän tästä vaikkapa!". Älkää toki käsittäkö väärin, sekä Dari että Bisse ovat oikein hurmaavia ja ihania eläimiä, mutta koira tosiaan sopii isälle paremmin ja kissa vihaa minua suurimman osan ajasta.

    No mutta, kuviin:

Missile tunkee puskaan.

"Oh, BISSE!"

Hän ei vaikuta ilahtuneelta Shebalta saamastaan huomiosta...

Sillä välin Neca omistautuu ruohon nyppimiselle. Kyllä se sitä syökin
jonkin verran, mutta enimmäkseen vain nyppii yksitellen irti maasta.

Sheba ♥ puska

Nauttivan kissan ilme, ainakin melkein. Valpas.

Tämä on nyt todella random, mutta rakastan Necan hapsukarvoja!

Purukalustokin on oikein komea. Joskin epäkäytännöllinen,
eiväthän sen hampaat edes satuta kun niihin painaa sormensa.

Missukka (käytinkö tosiaan tuota nimeä?) kietoi kukan remmiinsä. Naisellista.

"Mitä, minäkö naisellinen?" Ei Bisse, et olekaan.

    Järkytän teitä vielä ilmoittamalla, että Necan kanssa suunnataan viralliseen näyttelyyn tämän kuun lopussa. Porin kv olisi siis tiedossa. Jotenkin iskee taas paniikki, ollaanko me sittenkään valmiita? Koira pistää maaten kun vieras tulee luo. Mahan alta kiinni pitäminen auttaa joskus, joskus ei. Koira pyörii seisonnassa ja liikeessä. Ohjaaja tärisee kauhusta, ei saa puheesta selvää, sekoilee suunnissa ja pyörii ympäri pahemmin kuin koira. Lupaavaa!

Kynsikriisi ja kuvasaldoa

    Tervehdys taas tauon jälkeen! TCT:ssä jo kerroinkin syyn, miksi minusta ei ole vähään aikaan kuulunut. Noh, kesällä luulisi olevan aikaa postailla - ellei koko loma sitten kulu jossain maailmalla. Olen kova reissaamaan.

    Necaan keskittyvää kirjoittelua tällä kertaa. Koiraparan kynsienleikkuu sai vähän dramaattisemman käänteen, kun onnistuin napsaisemaan ytimen poikki. Se oli näitä pirullisia yksilöitä, joka oli kasvanut kynnen kärkeen asti - näkymättömissä, eli pinkki alue näytti loppuvan jo paljon ennen kärkeä. Onneksi leikkaan aina todella pienen murusen kerrallaan, joten pahasti ei käynyt. Sen huomasi jo siitäkin, että Necsu vain inahti ja katsoi minua kysyvästi, eikä vertakaan tullut kuin pari tippaa. Jos olisi pahemmin katkaissut sen ytimen, koira olisi luultavasti kiljunut kivusta ja verenvuoto ollut paljon runsaampaa - näin ainakin koiranhoitokirjani sanoo.
   Aloituskuvassa siis tuo koipi ihan näin muodon vuoksi, vaikka kynnet piileskelevätkin karvojen seassa. Tuo uloin varvas se oli. Illalla koira ei kävellyt, nukkui vain sängyssäni kaunis side jalassaan. Aamulla ihan normaali ja herätti minut kahdeksan aikoihin lenkille :D

    Bortsun ninjakoulutuskin on muuten yhä käynnissä, tosin aika hiljaista kautta on vietetty. Kunnon telineitä kun ei ole, joskin tulee kyllä kunhan isä ehtii sellaiset meille väsätä. Sen sijaan ketteryyttä ja lihaksia voi aina treenata. Maalaistalon sekalaisen sotkuisesta pihapiiristä löytyy mitä parhaimpia treenausvälineitä ja -paikkoja, kunhan osaa käyttää mielikuvitustaan! Lähiaikoina on käytetty eniten sitä aiemmissa kuvissa vilahtanutta puukasaa, sekä näitä:

Pihapiirissä on myös vanha, autiona oleva tupa ja sen seinustalta (ja sisuksista!)
löytyy välillä ties mitä. Tämänkin renkaan rehasin talon vierestä revittyäni sen ensin
heinistä irti ja raivattuani muita härpäkkeitä pois sen vieritysreitiltä.

Vihaan ylhäältä otettuja kuvia mutta aina ei ehdi kumartumaan...

Lavapinokin on kiva. Tautalla näkyy kaksi lavaa pinossa sekä tuo yksittäinen kaveri, noita tuollaisia
on siis tässä Necan hypytyspinossa muistaakseni viisi kappaletta + päällä oleva levy. Aika korkea on,
mutta kevyesti tuo siihen loikkaa. Vauhdin kanssa ja jopa ilman.

Tehtävä suoritettu, tähystystauon paikka.

    Agility ja tokokin olisi tarkoitus saada paremmalle mallille kesän aikana. Tällä hetkellä Neca osaa todella paljon kaikkea hyödyllistä mm. liikennekäyttäytymisensä ja muun arkielämän suhteen, mutta perustempuista on hallussa vain istu, paikka, maata sekä luoksetulo. Aivokapasiteetti riittäisi koiralla - omistaja sen sijaan on huono muistamaan mitä kaikkea tuolle voisi kouluttaa...

    Mutta on tuon käytös paljon parantunut. Koira tuntuu aikuistuneen yhtäkkiä. Se ei ole enää se kamala ADHD joka riehuu hihnassa ja kuuntelee vain puolella korvalla. Siitä on tullut kelpo koirakansalainen, joka tottelee jokaista käskyä millintarkasti ja jota voi huoletta pitää irti niin kaverin kanssa laiturilla istuskellessa kuin rivitalopihallakin. Koira joka ennen kiskoi kaikkien autojen perään ei enää välitä niistä ollenkaan. Paitsi maalla, siellä autot ovat niin harvinainen vastaantulija että vähän pitää nypätä - hei, tossa menee tollanen!
    Pantaa sillä ei tarvitse kotioloissa enää pitää, koira pysyy kontrollissa ilmankin. Lenkille mennään tavallisella pannalla, ei ketjupannalla. Silti tuo käyttäytyy nätisti. Kaikissa tämän postauksen kuvissa sillä on vielä panta ja lenkkeillessä tosiaan ketjuversio, mutta tulevissa kuvissa saanette huomata että esimerkiksi sen karvakaulus on alkanut muuttua paljon nätimmäksi kun pantaa ei pidetä koko ajan. Tähän nyt kuitenkin vielä "pannallisia kuvia" ~

Housukarvoja pitäisi taas saksia vähän lyhyemmiksi. Leikkelen niitä välillä, ne ovat
nimittäin varsin epäkäytännölliset.. :D  Samoin kaulusta ohennan kesällä vähäsen.

Tältä näyttää kun koira tulee kohti ravistellen itseään samalla.. Jokseenkin karmiva.
Suokaa toki anteeksi random talo tuolla taustalla.

Rannalla. Mukana olivat myös ystäväni Hanski ja Peeta, jotka tosin
säästyivät kuvaamiselta aika kiitettävästi.

"Tuolla on jotain..."

Neca jää katselemaan erään mökin pihassa hääräileviä ihmisiä.

Arki ja ihanuus

   Treenausta, leikitystä, lenkkeilyä ja pientä lepotaukoa. Näistä (ja postauksesta pois jääneestä ruokailusta, siivoamisesta yms) koostuu aika pitkälti meidän arkemme, jota tämä postaus nyt esittelee kuvien kautta. Kyseessä on tosin vain pieni pintaraapaisu koko lemmikin omistamisen tuomasta elämäntyylistä, mutta kyseessä ei olekaan mikään syvällinen selvitys. Vain pieniä tilannekokonaisuuksia elämän lomasta. TCT-blogiin tein juuri vähän samantyylisen postauksen, joten tehdäänpä tännekin! Kuvissa mukana jälleen lähinnä Sheba ja Neca, niiden kanssa minä eniten touhuan. Ajokoirat ovat enimmäkseen isäni vastuulla - siis myös Dari nykyään, se taisi vaihtaa omistajaa kuin varkain sen jälkeen kun oppi metsästämään ja menetti kiinnostuksensa kaikkea muuta kohtaan. Misse sen sijaan on kiintynyt äitiini eikä juurikaan edes pidä minusta, mokoma elukka.

Sheba ja agility

   Kummallisia esteitä on kasattu puutarhaan ja likka juoksuttaa radalla irrallaan olevaa kissaa. Ohi kävelevä nainen katsoo kummissaan mutta uteliaana - mitä tuolla tapahtuu? Sheba se siinä vain harjoittelee agilitya. Kissa on tosiaan ihan irti, muttei se lähde pihasta mihinkään kun on joku sitä vahtimassa - aloituskuvan tilanteessa en sitä voinut kunnolla vahtia joten se on remmissä. Säädin nimittäin kameran kanssa samalla.
   No mutta siis. Sheba oppii todella nopeasti yksinkertaisia esteitä ja juoksee helposti koko radan läpi kun sitä ohjaa osoittelemalla esteitä. Viimeisen esteen mentyään se pysähtyy pienen matkan päähän esteestä ja jää odottamaan palkkaansa.
   Tällä kertaa radalla oli kaksi hyppyä, putki sekä tasapainoilueste.

Kyllä, se on terassiaidan lauta. Yksi jäi yli kun
aitaa tehtiin, mutta on se silti ahkerassa käytössä ollut! ;)

Lentävä kissa

   Jos Sheba jostain taidostaan on "tunnettu" lähipiirissämme, niin valtavasta hyppyvoimastaan. Katti rakastaa lelujen perässä loikkimista ja todellakin hyppää korkealle. Lisäksi se juoksee ja reagoi lelun liikkeisiin nopeasti ja heittää ties mitä kuperkeikkoja siinä samalla. Tässä muutama (hyppy)kuva vauhdikkaasta leikkituokiosta.

Ilme!

Tanssia harjoittelemassa?

Voi kyllä!

Kissa kurkottaa.

Uusia maastoja

   Yritän Necan kanssa lenkkeillessäni löytää aina uusia paikkoja tutkittavaksi, jotta ulkoilu olisi koiralle mahdollisimman mielenkiintoista ja monipuolista. Ajokoirien kanssa uusiin lenkkimaastoihin ei oikein voi lähteä, koska usein se tarkoittaa metsän puolelle poikkeamista mikä taas näiden jänishirmujen kanssa ei ole hyvä idea. Ne tutkivat maastoa sitten metsästyskaudella.

  Neca oli minulla täällä kaupungissa yötä nyt vapaan aikana, ja päätin viedä sen läheiseen metsään jossa on pururatoja kuta kuinkin joka paikassa. Ainakin niitä riittää niin kauas kuin minä jaksan siellä kulkea. Reittien välissä on sitten ihan "luonnontilassa" olevaa metsää, joskin siellä menee toki pieniä kinttupolkuja. Uskaltauduin päästämään elukan irtikin - ja yllätyin positiivisesti. Kiertelimme siellä tuntikaupalla, eikä Neca kertaakaan yrittänyt lähteä omille teilleen tai juosta satunnaisten vastaantulijoiden luo. Se tuli vierelle aina kutsuttaessa, pysähtyi tai vaihtoi suuntaa kun käskin. Loistavaa!

Neca ja katsekontakti. Koiralla on siihen pakkomielle. Se... tuijottaa.

Metsään mentiin taas.

"Oh, juurakko!"

Lampi löydetty.

Kivi keskellä kiviä.

Omistajan vieressä penkillä.

Jos lähdettäis taas matkaan..

Varovasti sillalla. (Etujalkahytkähdys kamerassa..)

Pientä taukoa

   Venlasta ei ole levähdyskuvaa tähän hätään, mutta laitetaan sitten Necasta kaksi. Ihastuin tuohon toisen Neca-kuvan rättitaktiikkaan. Lenkiltä tullut, kuumasta läähättävä koira viilenee nopsasti kun kastelee ison, ohuen rätin kylmällä vedellä ja kietaisee elukan ympärille. Kannattaa kiinnittää pinneillä tai muilla klipsuilla ettei se valu koko ajan pois.

Bisse tykkää samasta musiikista kuin minä? Kännykässä on siis soitin päällä ja kaiutin
on suoraan kissan korvan takana. Ja katti vain käyttää laitetta tyynynä!

Sheba suloinen pallerokerä.

Rättitaktiikka.

Toinen väsynyt lenkkeilijä Necan lisäksi.

Edistystä havaittavissa

Yllättävän taiteellinen kuva yläkatsomon verkon kanssa...

   Tänään käytiin Necan kanssa jonkin sortin luksusluokan mätsärissä. Luksusta siksi, että päävoittona (joka ei kylläkään meille tullut) oli jopa 1000 euroa. Kyseessä oli jonkin Golden Dog Leaguen järjestämä tapahtuma. Itse näyttely oli hoidettu vähän huonosti. Paikkana toimi jäähalli, jossa oli kylmä vaikkei siellä jäätä enää ollutkaan. Lattiapinta oli todella liukas. Aikataulu ja ylipäätään koko homma takkuilivat, ja yhdessä vaiheessa järjestäjät pitivät oikein pitkän strategiapalaverinkin ja osallistujat värjöttelivät kehien laidoilla.

   Hyvä kokemus tämä silti oli, sillä Neca totteli aivan loistavasti. Se oli rauhallinen, seisoi nätisti ja yritti istua vain pari kertaa. Koira kulki hyvin vierellä kehässä, remmiä sai ajoittain pitää ihan löysälläkin ja tämä ravasi kauniisti.
   Isän valjastin taas kuvaajaksi, joskin katsomon kaukaisesta sijainnista johtuen kuvat olivat paljolti zoomattuja ja aika huonolaatuisia. Koiran pienetkin liikahdukset näkyvät heti pelkkänä sumeana kohtana kun joutuu kaukaa kuvaamaan. Siispä julkaisukelpoisen laatuisia kuvia on ihan vain pari.

Nurkassa seisoskelua.

"Nosta sitä kättä vähän että nään teidän numeron"

   Tapahtumassa oli jännä arvostelusysteemi. Kehässä pyöri vain "ohjaaja" kertomassa kuka menee mihinkäkin nurkkaan ja kuka lähtee liikkeelle. Siis kyllä, emme seisoneet rivissä vaan jokainen omassa nurkassaan. Tuomaria kehässä ei ollut. Jokainen kehässä olija äänesti omasta mielestään kauneinta koiraa siitä ryhmästä, omaa ei tietenkään saanut äänestää.
   Ensimmäisellä kierroksella sijoitukseksi neljän ryhmästä tuli yllättäen hopeaa! Olin aivan varma että eräs todella kaunis ja hyvin käyttäytyvä koira voittaisi, mutta kumma kyllä se tuli kolmanneksi kyseisestä joukosta. Eipä olisi uskonut että Neca yltää sen edelle.
   Jatkokierrokselle menivät sitten alkukehissä kultaa ja hopeaa saaneet, pronsseista en ole ihan varma olivatko ne mukana. Tässä ryhmiksessä ei sitten enää sijoituttu, mutta kotiin tuomisiksi tuli silti kunniakirja ja hopeaplakaatti. Voitte uskoa että minulla on kauhea näyttelykuume nyt!

Näyttelykoira ja palkinto. Elukan korvat muuten katosivat johonkin kuvaushetkellä =D