"On siinä vähä koiria"

Huomio! Darilla on ollut tänään syntymäpäivä! Lisäilen varmaan piakkoin 

kaikkien elukoiden juhlapäivät niiden tietoihin, pitäkääs silmät auki ;)

   Otsikkona toimivan lauseen totesi isäni katsellessaan pihalle pystytettyä viritelmää. Löysin nimittäin vessan hyllyltä (monitoimivarasto kun on) pienen sievän kelan - puutarhaflexin. Eli siis flexi-talutin, jota ei pidetäkään kädessä vaan se kiinnitetään seinään tai muuhun vastaavaan, ja koira saa oleilla pihassa remmin päässä. Kätevä kapistus! Kelautuvana tämä ei myöskään sotkeudu koiran tassuihin, toisin kuin tavallinen vaijeri.

  Minua on pitkään ärsyttänyt se, että pihassa on ollut vain yksi pitkä naru koiria varten. Näin ollen toinen ajokoira on joutunut kateellisena seuraamaan häkistä, kun toinen taas saa juoksennella pihassa. Tähän tuli nyt muutos. Puutarhaflexiä tosin ei kiinnitetty seinään, vaan väliaikaisratkaisuna rekkaan... Lisäksi naru on melko lyhyt tuohon toiseen vaijeriin verrattuna. Flexiin kiinnitetty Dari-parka siis tunsi olonsa välillä vähän yksinäiseksi kun ei päässyt Venlan ja sen luona pyörivän Necan luo. Noh, pääsi sentään emännän syliin eikä haukkunutkaan, vaikka Venlakin sai tassutella häkin ulkopuolella. Häkkiin yksin jätetty Darreli kun tuppaa ulisemaan surkeana.

   Ihmiset tuntuvat arvostavan isoja kuvia, siispä siinähän niitä nyt olis!

   Pääsin tässä ensimmäistä kertaa eläessäni leikkaamaan koiran kynsiäkin. Harjoittelukappaleena toimi se vaikein mahdollinen, eli Venla. Isä valitteli sen kynsien pituutta ja sitä, ettei niitä kukaan ole koskaan saanut leikattua. Istuskelin juuri koiranhäkissä Venla vierelläni, nostin tyynesti sen tassun syliini ja käskin antaa sakset. Kynsisakset tuli, mutta leikkaaminen ei mennytkään ihan niin kuin olin kuvitellut. Koira nimittäin halusi pitää käpälänsä maassa. Onneksi se seisoi sen verran paikallaan että sain napsittua kynsiä lyhyemmiksi.
  Venluska sai operaatiosta palkaksi namikasan (huolimatta siitä että sain välillä kävellä sen perässä pitkin häkkiä ja odottaa, että se pysähtyy...) ja minusta taisi tulla virallinen koirankynsienleikkaaja tässä huushollissa. Arvelinkin että otus luottaisi minuun tässäkin asiassa. Jostain syystä se tuntuu tottelevan minua parhaiten. Kummallista, kun ottaa huomioon että olen ollut aktiivisesti mukana sen elämässä vasta nelisen vuotta.

   En tiedä huomaako sitä kuvista, mutta Neca on lihonut. Isän mukaan "se on niin hyvä syömään" että pitäähän sitä antaa ruokaa kun toinen kerjää. Voi hyvää päivää. Onneksi koira pikemminkin oli hyvä syömään, nyt se paastoaa taas ihan itse ja liikkuu entiseen malliin, joten paino on pudonnut ainakin jonkun verran. Pahimmillaan se painoi 23kg (jaksoin silti vielä nostaa sen!), kun bordercollien normaalipaino on noin 14-20kg - urokset tietysti niitä painavimpia, eivät suinkaan tuollaiset sirot pikku nartut.
   Paksusta turkistakin on se hyöty että koira näyttää lähinnä pörröiseltä, ei niinkään pulskalta. Mutta pulska se nimenomaan on.

Ulos turkinhuoltoon

 
   Eläinten harjaaminen ja kampaaminen on niin paljon helpompaa ulkona! Varsinkin kun terassilta löytyy kätevä aita, jonka päälle pienen lemmikin voi nostaa käsiteltäväksi ja vieläpä sitoa sen aidantolppaan kiinni ettei tarvitse huolehtia karkaamisyrityksistä. Karvat voi viskellä tuulen vietäviksi, kunhan katsoo ettei tuuli puhalla juuri naapurin puutarhaan. Lisäksi niin omistaja kuin elukatkin saavat raitista ilmaa, eikä eläimellä ole tylsää kykkiä siinä huollettavana kun voi samalla katsella ympäristöään.

   Sheba ja Misse pääsivät tänään molemmat ulos puunattaviksi. Harjauspäivähän näillä on kaksi kertaa viikossa, pihalla silloin kun sää sallii. Hyvin sain kuviakin napsittua samalla, vaikka välillä tuntuikin että saisi olla kolme kättä. Bisse mokoma yritti vetää benji-hyppyjä aidalta.

Sheba istuu aidalla varsin mallikkaasti. Se ei muuten enää ole puolikalju ja haavakin sen
niskassa on parantunut. Kiitos, antibiootit ja "vapaamatkustajien" häätöaineet!

Kun haluaa harjata Sheban mahan, on kaksi vaihtoehtoa. Joko nostaa sen etujalat
käsivartensa päälle ja harjaa toisella kädellä mahan, tai sitten vain tekee kuten kuvassa.
Missilen kanssa mahan harjaaminen ei suju kissaa nostamatta, sillä se pistää maaten jos
yrittää tunkea harjaa sen alle.

Bisse ei muutenkaan ole niin tottunut käsittelyyn ja paikallaan
olemiseen. Se on aina menossa johonkin suuntaan, niin
tässäkin kuvassa.

Vinkkejä ulkona harjaamiseen ~

   Kaikkein kätevimmin se sujuu, kun ei ole hanskoja käsissä. Näin saa parhaiten otteen niin työvälineistä kuin tarvittaessa eläimestäkin. Jos kuitenkin tuntuu siltä että kädet paleltuu, niin onhan sitten pakko käyttää hanskoja. Kannattaa kutenkin valita jokin muu materiaali kuin nahka - se tuppaa olemaan pirskatin liukasta joten elukasta on vaikea ottaa kiinni jos se meinaa hyppiä aidalta alas / muutoin vaihtaa maisemaa.

   Kuristuspanta voi olla tarpeellinen jos eläin yrittää koko ajan jonnekin muualle. Tämän avulla pysyy hyvin paikallaan. Eläimen täytyy tosin olla tottunut kuristuspantaan. Toisin sanottuna se siis tietää miten härpäke toimii ja ymmärtää pysyä siinä missä onkin välttyäkseen ikävältä puristukselta kaulassaan. Kuvassa meidän pieni, kissakokoinen versio.

   

   Tällainen lenksu taas on kätevä, jos omistaa lemmikin joka pyrkii seikkailemaan koko remmin pituudelta. Lenkki kiinnitetään pantaan, ja elukan saa kätevästi pidettyä sopivassa paikassa. Tämä tosin ei toimi jos tarvitset itse turkinhoitoon molempia käsiä - tai käytät toisella kädellä kameraa, kuten minä. Jos kuitenkin pärjäät vain yhdellä vapaalla kädellä, kannattaa kokeilla, koska lenksulla on paljon helpompi kontrolloida eläintä kuin pitkällä hihnalla.

~ ~ ~ ~ ~

Loppuun vielä "kaverikuva" minusta ja Shebasta. Olin juuri saanut huoneeni siivotuksi, kun otus

hyppäsi syliini katsellessani ikkunasta ulos. Kappas kun oli taas karvoja joka paikassa...

Missen tolppaleikkejä

   Sain bissekissan kerrankin kunnolla kameran eteen kiipeilemään. Tuo laiskamato harvemmin mitään erikoista puuhaa, elelee vain tylsästi korissaan. Sama koskee oikeastaan myös Shebaa, toki molempiin saa elämää kunhan jaksaa itse aktivoida niitä. Neca on oikeastaan eläimistämme ainoa, josta löytyisi joka postaukseen jotain kerrottavaa, se kun on aina häärämässä jotain eikä pysy sekuntiakaan paikallaan. Joka tapauksessa, nauttikaa maailman ärsyttävimmän katin leikkihetkestä:

    Nykyinen tolppamme tuskin tulee kauaa tuossa olemaan, sen verran raihnainen kapistus on ja varmaan hajoaa pian. Keikkuu ja natisee eikä pysy kasassa. Tätä varten olen kehitellyt melkoisen suunnitelman kissoille - kiipeilyteline, joka on täysin varmasti huojumaton. Sen kannattelevina osina kun ei ole huteria pötkylöitä, vaan puusta tehtyjä "laatikoita". Osaan näistä palikoista pääse sisälle, osa on vain korkeutta antamassa. Lisäksi siihen tulee kaksi "polkua" sekä raapimislauta. Kaava tuossa alla, tosin sillä lisäyksellä että kakkoskerroksen umpinainen palikka olisi myös tarkoitus päällystää tolppanarulla. Värit kuvaavat vain kerroksia, ei siitä tuon väristä tule. Tein tämän kaavan upeasti paintilla (ja laatu on sen mukainen..) isälleni, jonka vastuulla on härpäkkeen toteutus. Tulostettuun versioon on tehty vielä selkeyttäviä merkintöjä, esimerkiksi aukot on numeroitu, valitettavasti te saitte nyt tämän epäselvän version katsottavaksi =/

Ostoksia ja mainontaa

   Pientä ostosesittelyä tosiaan, sekä loistavaksi mainosmieheksi todettu Sheba. Kissapojan kalju läntti lienee paranemaan päin, ainakin siihen on tupsahtanut pieni karvatukku "keskelle ei mitään".. Siteestäänkin se on päässyt eroon, lähinnä siksi että repi sen kynsillään rikki.
   Mustista ja Mirristä siis nämä meidän lemmikkitalouden uusimmat hankinnat. Mukana sekä minun ja Necan viime viikonlopun shoppailut (joista osa on jo syöty tai hajotettu, siksi tässä ei tosiaan ole ihan kaikkea) sekä äiteen tämänpäiväisiä ostoksia. Kissoille on nyt käyty hakemassa sitä allergisten kattien muonaa tänään, ihan kunnon kokoinen pussi sitä tuli. Kuitit jos olisi tallella niin sais hinnatkin kuvateksteihin, mutta ei.. =D

Tämä oli puhdas heräteostos. Tosin onhan tuo vanha kaupunkikelpoinen
remmi jo aika kulunut, mutta täytyy myöntää että nappasin tämän vaan telineestä
koska nätin värinen ja halvalla sai.

Aloituskuvassakin esiintynyt nahkakettu. Mukava riepoteltava elukka jossa ei ole
täytettä ollenkaan sisällä - todellinen unelmalelu sekä Necalle että omistajalle!
Tämä osaa myös vinkua. Ainoa miinus tulee siitä että jalasta lähti ruskea "kuviointi"
heti irti ja koira söi sen. Pahus.

Luontohenkinen pakkaus ja "100% NATURAL"-läiskä vetivät minua puoleensa.
Necaa taas houkutti kanantuoksuinen sisältö, joka paljastui koostumukseltaan hyvin
pahvimaiseksi. Siispä nämä saivat nimen Pahvikana, mutta koira tykkää. Samoin Sheba!

Äitee toi näitä kaksi pussillista. Hammastikut ovatkin meillä ahkerassa käytössä.

   Viikko sitten Neca oli ensimmäistä kertaa eläessään kauppareissulla. Kuonopantaa lähdettiin hakemaan, vaan kaikkea muuta tuli ostettua. Eihän tuo enää edes vedä hirveästi.. eihän? Ei ainakaan kaupunkioloissa, shoppailupäivä sujui oikein hyvin. Käytiin tosin vain tuolla Mustissa ja Mirrissä, mutta siellä viivyttiinkin aika pitkään ja tosiaan kävellen oltiin liikenteessä.
   Putiikissa oli myös joku pikkukoira (taisi olla pinseri?) joka räksytti Necalle aivan hulluna, mutta tämä se vain katseli toista koiraa kummissaan ja suuntasi sitten kanssani leluosastolle.
  Namiosastolle mennessämme käskin koiran valita itselleen jonkun mukavan pureskeltavan ja lupasin sitten ostaa sen sille. Elukka päätyi tummanruskeaan patukkaan, joka oli joskus ollut lammas jos nyt oikein muistan. Kauan se teki valintaansa, pähkäili tämän ja erään toisen patukan välillä. Nostettuaan sopivan yksilön laatikosta ja ojennettuaan sen minulle Neca yritti ottaa vielä toisenkin herkun itselleen. Huomautin vain tyynesti että "Sä otit jo yhen", jolloin koira perääntyi namien luota ja jäi katsomaan minua - mennäänkö takaisin leluosastolle?
  Kassajonossakin koira käyttäytyi nätisti ja istuutui heti käskystäni, mitä en kyllä olisi ikinä uskonut kun paikka oli täysin uusi ja täynnä ihmisiä. Tuli kyllä sellainen fiilis että "Jestas mulla on hyväkäytöksinen unelmakoira ♥". Pieniä arjen iloja koiranomistajan elämässä, kyllä vain.
  Ehti Neca hauskuuttaakin minua ja myyjää. Kun kaivoin lompakkoa laukustani, koira hypähti tiskiä vasten ja jäi tuijottamaan korttilaitetta kuin miettisi miten se toimii. Sanoin sille nauraen ettei taida koiralla olla korttia, saati sitten rahaa ostosten maksamiseen, kiitos vaan, ja käskin sen sitten alas n_n'

  Alla vielä myyntitykki Sheba tositoimissa:

"Tässä on upea Brit Care -kissanruoka!"

"Tämä on kastroiduille allergiakissoille tarkoitettua, kuten pakkauksessa lukee"

"Lisäksi tämä tuoksuu ja maistuu niin herkulliselta, etten minäkään voi sitä vastustaa!"

Potilas nimeltä Sheba

   Se on nyt sillä lailla että Ipanakissalla on joku karvaton läikkä tuossa suunnilleen lapojen kohdalla. Kamalan kutiava ja siis todellakin täysin kalju. Mitään haavaa siinä ei ole, eikä olla myöskään löydetty mitään ylimääräisä elonmerkkejä Sheba-raukan turkin seasta. Siispä tuo on täysi mysteeri. Lisäksi kissa vaikuttaa aina välillä jokseenkin vaisulta.
   Saattaa toki moinen karvanlähtö johtua esimerkiksi ruuasta mitä on syönyt (jotain Pirkan pupenoita), joten murkinat meni uusiks. Itse tosin tahtoisin kokeilla jotain allergisille kisuille tarkoitettua ruokaa ihan eläintarvikekaupasta. Hoh, pitänee taas varastaa rahaa itseltäni säästöpurkista ja painua Mustiin ja Mirriin koulun jälkeen... Viimeksi tein tällaisen ryöstöretken omille varastoilleni lauantaina, kun Neca kaipasi nameja ja leluja tänne kaupunkikotiinkin.

   Kaljua on nyt hoidettu Bepanthenilla ja ruokaöljyllä (jälkimmäisen puoleen kissakirja neuvoi kääntymään, niin hassulta kuin se tuntuukin). Koska Sheba rapsuttaa sitä koko ajan ja saattaisi siis tehdä haavan itselleen, päätin sitoa sen. Reppana siis näyttää todella jonkin pahemmankin tapaturman jäljiltä toipuvalta potilaalta siteineen päivineen.
   Aluksi side oli kaunis ja hyvin laitettu - sitten, no, se lievästi sanottuna meni huonoksi kun kissa sitä kynsi jatkuvasti, joten se on nykyään vähän vähemmän elegantti. Tosiaan sidoin kissan ensin ja vasta sitten luin kirjasta ohjeet miten se olisi pitänyt tehdä. Totesin vain että "Jaa ei taida tämä viritelmä ihan vastata standardeja..." ja katsoin epämääräistä härpäkettä huvittuneena. Nykyinen ilmiö on tosin äitini tekosia, sillä sidettä joutuu irrottelemaan ja laittamaan uudelleen paikalleen kun kaljua pitää rasvailla / öljyttää.

Tältä näytti ensimmäinen yritys. Toimi oikein hyvin.

Rispaantunut kangas kiertää kaulan jokseenkin jännästi nykyään.
Katoaa jonnekin karvojen sekaan.

Tällainen se on nykyään. Huomaa että sitä on revitty kynsillä
kerran jos toisenkin.

   Nyt sitten vain odotellaan että lähteekö se parantumaan. Jos ei mitään positiivista ala tapahtua, niin sitten se olis eläinlääkärireissu. Katsotaan nyt jos hakisin sitä allergikkokissojen ruokaa tuolle, parhaassa tapauksessa jonkun pienen testipussin jos onnistuisin jostain onkimaan. Necan kanssa tehdyltä shoppailureissulta toin pojalle jo huiskan riikinkukkohöyhenillä varustettuna, vähän jotain uutta kivaa tekemistä raukalle kun on niin kauhea kutitus mokoma selässä.