Vesipeto ja kissapeto

    Loppukesän kuvia ja kuulumisia. Neca on käynyt mätsärissä ja uimassa, ja Sheba on kasvattanut itselleen leijonanharjan! Dari on päässyt aloittamaan metsästyskauden, Venla tietääkseni ei koska kuumillakaan keleillä tuo pöhkö ei osaa tulla ajoissa kotiin. Missile ei ole tainnut puuhailla muuta erikoista kuin tukkia aamuyöstä huoneeseeni - järsimään ranteitani ja kehräämään samalla tyytyväisenä.

    Mätsärikokemuksesta sen verran että meidän perustulos taas. Sininen nauha, ei sijoitusta. Neca kyllä toimi kehässä paremmin, ryhmiksessä jopa pysyi tolpillaan tuomarin lähestyessä. Hyvä niin, vaikka tuomarit itse joskus hankaloittavatkin tätä koulutusta - rapsuttelevat selällään kellivää koiraa ja odottavat että jotenkin maagisesti taion sen siitä jaloilleen. Positiivista palautetta kyllä saatiin, kuulemma "saan koiran hyvin liikumaan ja se ravaa kauniisti". Mahtavaa!
Kuvia on muutama, kiitos niistä taas isälleni vaikka omat ©-merkinnät niihin aina laitankin. Tällä kertaa oli itsellänikin sen verran eeppisiä ilmeitä että sensuroin viattomien sivullisten lisäksi myös oman pärstäni suurimmasta osasta.

Pirteä Neca. Yleensä tuo haahuilee kehässä kuin zombie, vähän eloa siihen pitäisi saada. Täällä

oli muuten kunnolliset painot kehien rajanauhoissa! Eivät lepattaneet miten sattuu vaikka tuulinen päivä

olikin (jopa siinä määrin että hiukset ja koirien turkit olivat melkoisen takussa välillä) 

 Sinisten ryhmiksessä riviseisoskelua. Necaa kiinnostaa kehän ulkopuolinen maailma.

Kaunista ravia hmmm? Koko remmin mitalta liitävä koira ja holtittomasti hypähtelevä näyttäjä.

Kuvaan iski myös palkintona ollut ruokasäkki, havaittavissa tuossa etualalla. Me saatiin 

"lohdutuspalkinnoksi" seniorikoirille tarkoitettuja nameja. Venlalle menevät...

    Sitten uintikuviin. Neca tosiaan rakastaa uimista ja noutaa veteen heitettyjä leluja ja keppejä mielellään. Muutoin se ei osaa noutaa kovin hyvin, mutta ilmeisesti veteen juokseminen on sen verran palkitsevaa että emäntä pitää saada heittämään se noutoesine veteen mahdollisimman äkkiä uudelleen... Harmi kylläkin että ollaan koko kesänä käyty vain tuon yhden kerran uittamassa elukkaa, tekisi sille hyvää käydä useamminkin. Onhan tuossa tuo lampi ihan sopivan automatkan päässä.

Tähystelijä rannalla 

Vedessä juoksentelu, hienoa ajanvietettä Necan mielestä. 

Käsi ylös kuka näkee kuvassa valkoisen hännänpään! 

Uidaan kohti aurinkoa 

"Haluutsä kepin?"

    Sheban kaulusturkki on yhtäkkiä ottanut melkoisen kasvupyrähdyksen. Pörröinenhän tuo on toki ollut ennenkin, mutta nyt siitä on tullut varsinainen jellona! Luultavasti kyse on ennemminkin iän tuomasta muutoksesta kuin talviturkista, koska aiempina talvina nuorella herralla ei moista harjasta ole ollut. Auta armias jos Necallakin vuoden päästä on tuollainen muhkea kaulus, nykyiselläänkin tuo paahtaa sitä kesällä ihan tarpeeksi.
    Suokaa jälleen anteeksi kuvien laatu, valoisat kesäpäivät ovat takana ja samalla joudumme hyvästelemään nätin laadun sisäkuvissa.

Vauvakuvia - Neca ennen ja nyt

    Löysin isän koneelta kuvakansiosta vanhan kameran kuvia. Seassa on pentukuvia Necasta, ajattelin postailla niitä tänne nyt kun ei kovin montaa tullut julkaistua silloin pari vuotta sitten. Olihan siellä muutama videokin, mutta ne ovat sen verran huonolaatuisia etteivät blogiin pääse.

    Yhdessä videossa Necsu muuten hiippailee asuntoautomme alla. Sinne se ei enää mahdu, mutta yksi sen lempipaikoista on edelleen kyseinen auto. Tästä sain idean verrata Necan pentuaikoja (mitä nyt kuvista käy ilmi sen luonteesta) nykyiseen, aikuiseksi kasvaneeseen koiraan. Aika samanlaisena se on pysynyt, vaikka on jokin tietysti muuttunutkin. Kuvat vastaavista tilanteista nykypäivänä olisivat toki olleet hieno juttu, mutta tähän hätään sellaisia ei ole.

 Kepeillä ja kalikoilla leikitään edelleen silloin tällöin. Parhaita ovat silti

narulelut, jotka tosin kelpasivat hyvin jo pentunakin.

Neca on aina ollut jyrsijä leikkijätyypiltään. Jotkut koirat juoksevat

ja riehuvat, tätä kiinnostaa sellainen vain hetken - ja sitten järsimään. 

Tällaisessa asennossa se ei enää nuku. Kyljellään kyllä, mutta etujalat yleensä

suoriksi ojennettuina. Maton sijaan paljas lattia houkuttelee 

enemmän, samoin omat petipaikat.

Hiekkaa sun muuta moskaa turkissa, vähän liiankin tuttu näky! Neca

on kova tutkimaan ja kulkemaan, reissussa rähjääntyy. 

Kaivaminen keskittyy lähinnä takapihalla olevan kissojen kiinnitystolpan ympäristöön, 

kun ennen lähes mikä tahansa kaivettava materiaali kutsui käyttämään 

tassuja. Kenties tarkoituksena on päästää kissat remmeistään? 

 Vesipeto lapsuudesta lähtien.

 Vesi ja kaivaminen yhdistettynä sen sijaan... Ei, ei tuo enää kaiva pikkuojia.

Sen sijaan koiriemme tunnelityömaiden komentajana Neca toimii aina silloin tällöin.

Kiltti otus, haluaa kissojen lisäksi vapauttaa ajokoiratkin häkistään leikkimään. 

Edelleen mennään mahdollisimman kovaa - ja mahdollisimman korkealle! Pentunakin

tuo aiheutti ylimääräisiä sydämenlyöntejä omistajalleen kiipeilemällä milloin missäkin.

Siitä ei ole päästy mihinkään, otuksen puolesta saa pelätä kun se vapaana ollessaan

menee aina vaikeimman kautta. Ja nauttii siitä. 

Mikä tärkeintä, tarkkaavainen ja yhteistyöhaluinen luonne on säilynyt. Se

tekee muutoin vilkkaasta ja rauhattomasta koirasta tarpeen 

tullen keskittyneen ja hillitysti käyttäytyvän.

Paperi sen kertoo

Klikkaa kuva suuremmaksi, josset saa tekstistä selvää! Ja piti laittaa kunnon ©-merkinnät ettei
joku hullu kopioi meidän arvostelua.

    Muutamissa mätsäreissä kiertelyn jälkeen ensimmäinen virallinen näyttely takana. Arvostelustahan tuon tuloksenkin näkee, sanoisin että meni yllättävän hyvin näin ekakertalaisilta (kukaan ei hiisku mitään siitä että tämä oli oikeastaan toinen virallinen itse esittäjälle eli minulle)!

    Bortsuja oli kaiken kaikkiaan 24, narttujen AVO-luokassa 6. Meidän esiintyminen sisälsi varmaan eniten sähläämistä koko näyttelyssä. Siinä kävi kuten oletinkin - minä lähinnä tärisin kauhuissani siellä kehässä, nypin remmiä hermostuneena (onneksi koira ei moisesta piittaa, lienee tottunut...) ja heiluin sinne tänne kun yritin pysyä poissa sekä tuomarin että yleisön tieltä. Neca pisti maata. Varmaan kymmenen kertaa. Ja laukkasi. Se laukkaa vaikka minä kävelisin, siis hyppii laukka-askelia vaikkei pääse kunnon vauhtiin. Enkä minäkään osaa hölkätä nätisti, erikoista koikkelehtimista ja hypähtelyä sekin lienee. Mutta tuomari (Paul Lawless Irlannista) taisi tykätä silti kun kerran erinomaisen antoi. Itse asiassa arvostelun haettuamme hän vielä silittikin Necaa kun kävelimme hänen ohitseen.

    Oli kyllä todella mukava tuomari, tuolle voisi ihan hyvin viedä uudestaankin joskus jos sopiva näyttely sattuu naaman eteen. Suhtautui Necan kierimiseen rennosti, rapsutteli vain sitä mahasta. Minulla on jostain syystä tapana käskeä Neca englanniksi ylös kun se pistää maaten (sama ilmaisu toimii muutenkin tuolla huomionherättimenä). Ilmeisesti tuomari pisti tämän korvan taakse, sillä kun koira seuraavan kerran heittäytyi selälleen, hän ihan omatoimisesti käski sen ylös samalla komennolla mitä minä käytän.
    Tuomari taisi katsoa myös koirien ilmettä / reagointia / jotain - eli teki täsmälleen samanlaisen kädennostoliikkeen mikä meillä on istu-käskyn käsimerkki. Ja Necahan totteli, se istahti siitä paikasta ja jäi odottamaan palkkaa! Mahtanut yleisöllä olla ylipäätään hauskaa meidän esiintymistä katsoessa. Kehästä tullessamme olin tietysti innoissani punaisesta nauhasta (olin varautunut korkeintaan keltaiseen) ja tämä taisi tarttua koiraankin. Se hyppäsi suoraan kehän reunalla olleen penkin yli, onneksi siinä ei sentään istunut ketään muita kuin isäni. Sen siitä saa kun hypyttää koiraansa läheisessä matkailupuutarhassa penkkien yli...

    Että sellainen kokemus se. Auto saatiin onneksi kivan lähelle kehiä, saatiin odotella osan aikaa siellä viileässä. Ulkona oli aivan tappavan kuuma. Kuvia ei näyttelystä ole, isä yritti kyllä kuvata mutta onnistui sammuttamaan kameran ja luuli akun loppuneen kun se ei lähtenyt enää käyntiin. Syynä oli vain joku moska käynnistysnapin alla, mh. Mutta laitetaan nyt pari äsken otettua kuvaa itse elukasta nauharemmeineen.

Punainen siis laatuarvostelusta, vihreä kertoo kilpailuluokan sijoituksesta.

Neca ja pentu

    Necsu kävi tänään leikkimässä erään penskan kanssa (otuksen nimi lausutaan "miska", kirjoitusasusta en ole varma). Elukkani osoittautui oikein hyväksi leikkikaveriksi pennulle, sillä tuo käyttäytyi paljon rauhallisemmin kuin isojen koirien kanssa leikkiessään. Tarjosi pienelle sopivasti vastusta tassuillaan huitomalla, mutta toisaalta antoi sen myös repiä korviaan ja karvojaan. Kuvissakin muuten seikkailee yksinäinen Necasta irronnut karvatupsu.
    Vauhti näillä oli melkoinen, olisivat varmasti juosseet vielä enemmän jos pentu olisi ollut irrallaan eikä narussa. Neca veti kauheaa rallia ympäri pihaa ja juoksi kylki kaveriaan viistäen sen ohi - ota kiinni jos saat! Bortsukohtaus, kuten minä tapaan sanoa. Tekee tuota sekä leikkiessään että silloin kun tylsistyy. Juoksee rinkiä niin kovaa kuin ikinä pääsee ja mölisee samalla jotain.

Hurja pikkuinen

Niin hurja että isompi lähtee karkuun!

Karvapyörre

Neca kiertää kauempaa (upean ilmeen kera) ja toinen
raasu ei ylety siihen.

"No okei okei, tuu moikkaamaan"

Kaato!

Puolustus

Riehumista

Kipataan pentu tästä...

.. näin! Selätetty on.

Hyökkäykseen vaan uudestaan

Vinoja otuksia

Valoläikkä joka näyttää ihan kaljulta kohdalta

Kupperkeikkaa

"Mä vedän sua tästä narusta ihan just"

Taktinen perääntyminen ja epätoivoisena poukkoileva penska.

"Mä hyppään sinne!"

"Mä LENNÄN sinne!"

Elegantti poistuminen

    Taitaisi Necalle tehdä hyvää päästä useamminkin leikkimään muiden koirien kanssa. Meidän ajokoirat kun eivät kovin innokkaita leikkijöitä ole, toisin kuin tämä bortsu. Neca pitää muista eläimistä ja niiden kanssa touhuamisesta valtavan paljon. Ja mitä enemmän vauhtia, sen parempi sille! Harmi siis, ettei täällä lähellä ole esimerkiksi koirapuistoja ollenkaan. Kumma juttu sinänsä, koiria kyllä on.
    Tuossa kuvatessani nappasin samalla meille väliaikaisen bannerinkin. Pörröhäntäbanneri unohtui paikalleen melkein koko kesäksi, vaikka sen piti olla kevätbanneri... Joka tapauksessa, tuo on tosiaan äkkiä otettu ja väliaikainen. Halusin entisestä eroon, mutten ole vielä saanut kunnollistakaan bannerikuvaa. En nimittäin haluaisi siihen koko eläintä, kun näitä kerran on meillä monta eikä vain se yksi joka kuvassa esiintyisi.

Puskia ja muutoksia

    Eeppisin otsikko ikinä! Elukoita ulkoilemassa siis, olkaa hyvät. Vau miten mielikuvituksellinen aihe. 

    Mutta ensin pientä kuulumishöpinää. Neca oli meillä täällä koko viime viikon kun isä oli Lapissa kalastamassa. Sinä aikana ehdittiin mm. käydä ostosreissulla Mustissa ja Mirrissä (hakemassa hyvälaatusta ruokaa joka ei myöskään haise teolliselta kakalta = tuo syö sitä), pitää kauneudenhoitopäivä pesun ja housuvillojen leikkelyn muodossa, käydä jätskillä puistossa ja kohdata pedomies sekä kyläillä Peetalla. Koira herätti melkein joka aamu kahdeksalta lenkille ja aamiaiselle, aikainen elukka. No jaa, kissat pistää paremmaksi - niiden aamupalan aika on seitsemältä, joskin nyt siirsin ne samaan rytmiin koiran kanssa. Ihanan, todellisena koiranomistajana vietetyn viikon jälkeen oli raskasta luovuttaa Neca takaisin isälle hoidettavaksi.

    Eläimen luovuttamisesta puheen ollen, Dari on nykyään isäni koira. Virallisesti taitaa olla meidän puoliksi, mutta käytännössä annoin sen kokonaan isälle. Venla on jo vanha, karu fakta on että isä tarvitsee aikanaan uuden mettäkaverin. Daria taas eivät kiinnosta enää tokoilut, agility tai mikään sellainen - se tahtoo vain sinne metsälle. Hyvä on, menköön metsälle. Toki itsekin voisin sen kanssa joskus käydä, mutta niin aktiivinen en kyseisessä harrastuksessa ole että pitäisin mettälle haluavan mettäkoiran itselläni kun sille löytyy parempikin harrastuskaveri.

    Sitten kun vielä Missile on alusta alkaen ollut omasta tahdostaan enemmän äitini kissa kuin minun, lopputulos on se että kun aikanaan muutan omaan kotiin, mukaan lähtevätkin vain Neca ja Sheba. Miten neljä kuudesta muuttui muotoon kaksi viidestä? Kai sitä ei pienempänä osannut valita itselleen sopivia yksilöitä - "ne on kaikki niin kivoja, mä otan tän tästä vaikkapa!". Älkää toki käsittäkö väärin, sekä Dari että Bisse ovat oikein hurmaavia ja ihania eläimiä, mutta koira tosiaan sopii isälle paremmin ja kissa vihaa minua suurimman osan ajasta.

    No mutta, kuviin:

Missile tunkee puskaan.

"Oh, BISSE!"

Hän ei vaikuta ilahtuneelta Shebalta saamastaan huomiosta...

Sillä välin Neca omistautuu ruohon nyppimiselle. Kyllä se sitä syökin
jonkin verran, mutta enimmäkseen vain nyppii yksitellen irti maasta.

Sheba ♥ puska

Nauttivan kissan ilme, ainakin melkein. Valpas.

Tämä on nyt todella random, mutta rakastan Necan hapsukarvoja!

Purukalustokin on oikein komea. Joskin epäkäytännöllinen,
eiväthän sen hampaat edes satuta kun niihin painaa sormensa.

Missukka (käytinkö tosiaan tuota nimeä?) kietoi kukan remmiinsä. Naisellista.

"Mitä, minäkö naisellinen?" Ei Bisse, et olekaan.

    Järkytän teitä vielä ilmoittamalla, että Necan kanssa suunnataan viralliseen näyttelyyn tämän kuun lopussa. Porin kv olisi siis tiedossa. Jotenkin iskee taas paniikki, ollaanko me sittenkään valmiita? Koira pistää maaten kun vieras tulee luo. Mahan alta kiinni pitäminen auttaa joskus, joskus ei. Koira pyörii seisonnassa ja liikeessä. Ohjaaja tärisee kauhusta, ei saa puheesta selvää, sekoilee suunnissa ja pyörii ympäri pahemmin kuin koira. Lupaavaa!